Detroitin tilanne täysin kestämätön – palkkakatto ylitetty, kiinnostunut veteraanista ja tärkeä jatkopahvi tekemättä
Kuva: Getty Images
Detroit Red Wings taisteli vielä vuonna 2009 Stanley Cupin finaaleissa Pittsburgh Penguinsia vastaan, mutta tästä lähtien seuran tekeminen on ollut tasaista alamäkeä.
Osasyy tähän on seuran GM:nä toimivan Ken Hollandin haluttomuus suorittaa joukkueen kokoonpanoon jälleenrakennusta, minkä vuoksi Red Wings on ajanut itsensä pahaan liemeen.
Sen riveistä löytyy toki nuoria ja lupaavia pelaajia, mutta sen tilanne ei ole missään nimessä valoisa. Tästä kertoo paljon jo se, että vaikka sen kokoonpano on kenties heikoin miesmuistiin, on se palkkakattonsa yläpuolella jopa 3 miljoonan dollarin verran.
Se pystyy toki hautaamaan esimerkiksi Johan Franzenin noin 4 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen LTIR-listalle (pitkäaikaisloukkaantuneet), mutta tämänkin jälkeen sen palkkakatossa on tilaa alle miljoona dollaria.
Lisätilaa tulee myös siinä vaiheessa, kun se alkaa lähettämään joitakin pelaajiaan farmin puolelle, mutta liiaksi tilaa ei ole. Ja näillä vähillä perunoilla sen on solmittava nuorelle tähdelleen, Andreas Athanasioulle, jatkosopimus.
Tilanteen yhä pahemmaksi muuttaa se, että se on The Athleticin Craig Custancen mukaan kiinnostunut yhä veteraanihyökkääjä Thomas Vanekin palveluksista. Red Wings ei myöskään ole valmis ostamaan kenenkään sopimusta ulos, joten tilaa on tehtävä vaihtokaupan kautta.
Huhuissa on viime aikoina alkanut pyörimään nuoren ja lupaavan tshekkivahdin, Petr Mrazekin, nimi. Miehellä on toki omat ongelmansa etenkin asenteensa kanssa, jos huhuja on uskominen. Tästäkin huolimatta hänen kauppaamisensa tässä vaiheessa ei käy monenkaan mielestä järkeen.
Mrazekin lisäksi siirtohuhujen kohteeksi ovat joutuneet hyökkääjät Riley Sheahan sekä Gustav Nyquist. Heidän mahdollisista kaupoistaan ei voida sanoa mitään, ennen kuin heistä saatu vastine on tullut julkisuuteen.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- New Jersey -tähden kausi päättyy leikkauspöydälle – MM-kisat sivu suun
- Lähde: Liigasta tuttu puolustaja lähtee Pohjois-Amerikasta – palaa Ilvekseen!
- Nimet paperissa – Boston Bruins kiinnitti NHL-superlupauksen
- NHL:stä rysähti iso uutinen – pitkäaikainen johtohahmo lähtee
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta