P-amerikkalaisjulkaisu listasi Patrik Laineen parhaat hetket – puoliunessa suorassa TV-lähetyksessä

Patrik Laine on viimeisen reippaan vuoden osalta kaikkein voimakkaimmin keskustelua herättänyt suomalaispelaaja.
19-vuotias maalitykki ei ole veistetty siitä samasta harmaasta puusta, josta niin monet muut suomalaispelaajat tulevat. Hän uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä, kertoa avoimesti tavoitteistaan ja aidosti olla maailman paras.
Tämä on jostain syystä aiheuttanut närää tiettyyn kaavaan tottuneissa suomalaisissa, mutta Laine ei ole antanut tämän häiritä. Toki nuori suomalaislaituri kypsyi melkoisesti NHL-tulokaskautensa aikana, mutta ennen kaikkea hän hiljensi kaikki epäilijänsä erinomaisilla otteillaan.
Laine ei ole noussut pelkästään otsikoihin Suomessa, vaan hän oli päättyneellä kaudella, ja on edelleen, yksi mielenkiintoisimmista puheenaiheista Pohjois-Amerikassa. Tästä intoutuneena pohjoisamerikkalaisjulkaisu The Hockey Writers päättikin julkaista suomalaistähden Top 5 -hetket viime kauden osalta.
5. Puoliunessa suorassa lähetyksessä
Kun keväällä 2016 arvottiin, että missä järjestyksessä NHL-seurat pääsevät varaamaan pelaajia kesän NHL Draftissa, televisioitiin arvontatilaisuudesta suora lähetys.
Tuon lähetyksen aikana useisiin pelaajiin otettiin haastatteluyhteys ja Laine oli luonnollisesti yhtenä Draftin potentiaalisista kärkinimistä yksi näistä haastatelluista lupauksista.
Vaan Laine ei mennyt aivan samalla kaavalla kuin muut. Siinä, missä esimerkiksi Auston Matthews esiintyi varsin ”siveellisesti” haastattelussaan, Laine päätti antaa oman haastattelunsa sängyn pohjalta. Toki tuossa vaiheessa Suomessa oli keskiyö, mutta suomalaista haastatellut Daren Millard nosti kyseisen tapauksen uransa kolmen omituisimman haastattelun joukkoon.
Kaikkein parasta haastattelussa oli se, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun koko NHL-maailma pääsi tekemään tuttavuutta suomalaistähteen.
4. Yllätys pikkupojalle
NHL:ää riivaava aivotärähdysongelma osui kirjaimellisesti myös Laineeseen, minkä seurauksena suomalainen oli useita pelejä sivussa tositoimista. Hänestä ei siis ollut ilahduttamaan Winnipeg Jets -faneja kaukalon puolella, mutta hän teki parhaansa kaukalon ulkopuolella.
Laine järjestikin aivotärähdysjaksonsa aikana melkoisen yllätyksen: Kahdeksanvuotiaan pikkupojan eno oli pyytänyt Twitterin välityksellä suomalaispeluria osallistumaan pojan synttäreille. Eno ei ollut pitänyt mahdollisuuksiaan onnistua kovinkaan todennäköisinä, ja itse asiassa Lainetta ei nähty synttäreillä, mutta muutamaa päivää myöhemmin hän pistäytyi kylään ja ojensi pikkupojalle melkoisen läjän synttärilahjoja.
Synttärilahjojen joukossa oli muun muassa Laineen nimmarilla varustettu pelipaita, kuten myös valokuva, sekä suomalaista suklaata.
Tämän lisäksi Laine nähtiin vierailemassa myös lastensairaalassa.
3. Identtiset rankkarimaalit
Kaikki Pohjois-Amerikassa tiesivät Laineen uskomattomasta laukauksesta, mutta sen sijaan hänen erinomaisista käsistään ei monellakaan ollut tietoa. Laine itse tiesi kuitenkin, mitä hän oli tekemässä.
Marraskuun 16. päivänä Laine lähti ampumaan rankkaria ja vastassa oli Los Angeles Kingsin Jonathan Quick. Laine aloitti harhautuksensa viemällä kiekon kämmeneltä rystylle, ja sieltä takaisin kämmenelle, kunnes hän ujutti kiekon yhdysvaltalaisvahdin haaroista sisään.
Kuten The Hockey Writers toteaa artikkelissaan, kukaan ei uskonut Laineen toistavan samaa enää uudelleen. Mutta niin vain kävi, että kolmisen viikkoa myöhemmin suomalaisnuorukainen toisti saman tempun, tällä kertaa Detroit Red Wingsin Petr Mrazekille.
2. NHL-uran avausmaali
Jos NHL-pelaajat tulevat muistamaan jonkun iskemistään maaleista koko loppuelämänsä ajan, on se eittämättä NHL-uran avausmaali.
Ja tuo maali oli tuttu Lainetta. Kiekko pelattiin puolustaja Tobias Enströmin toimesta hänelle vasemman b-pisteen takakaarelle ja suomalaisen kanuuna, joka painui aivan putken alle, yllätti vieläpä täydellisessä maskissa olleen Carolina Hurricanesin Cam Wardin.
Kaiken kukkuraksi Laineen NHL-uran avausmaali nähtiin heti ensimmäisessä ottelussa ja kokonaisuudessaan Jets-laituri summasi tuossa pelissä tililleen tehot 1+1.
Kyseessä oli kuitenkin vasta alkusoittoa tulevalle, sillä kauden päättyessä Laineella oli kasassa huimat 36 maalia ja siihen päälle 28 maaliin johtanutta syöttöä.
1. Välienselvittely Auston Matthewsin kanssa
Jo koko vuoden 2016 NHL Draftia edeltänyt kausi, tai ainakin valtaosa siitä, puhuttiin kaksikosta Laine & Matthews. Sama rumba jatkui myös kauden käynnistyessä ja kyseessä oli eittämättä koko päättyneen sesongin seuratuin parivaljakko.
Siinä, missä Laine iski kiekon kolmessa ensimmäisessä ottelussaan ”vain” kertaalleen sisään, Matthews kiskaisi NHL-debyyttiinsä käsittämättömät neljä täysosumaa.
Jetsin osalta kauden neljännessä ja Toronto Maple Leafsin osalta kauden kolmannessa ottelussa nähtiinkin sitten se kaikkien odottama kohtaaminen: Laine vs. Matthews.
Ja tuossa ottelussa Laine hiljensi kaikki. Jets voitti ottelun jatkoajalla 5-4, suomalainen kiskaisi taululle NHL-uransa ensimmäisen hattutempun ja hän vieläpä vastasi voittomaalista, kun Matthews oli epäonnistunut omassa maalintekoyrityksessään toisessa päässä.
Laine vei siis kaksikon historian ensimmäisen NHL-kohtaamisen nimiinsä lukemin 3-0, mitä tulee iskettyihin maaleihin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomen MM-joukkue julki – kaksi uutta NHL-vahvistusta Leijoniin!
- Näin Nathan MacKinnon kommentoi Mikko Rantasen suoritusta: ”Hallitsimme totaalisesti ja sitten Mikko…”
- Näkökulma: Mikko Rantanen petomoodissa – nyt veitset voi pistää takaisin pöytälaatikkoon
- Tähän ei pystynyt edes Wayne Gretzky! Mikko Rantanen teki NHL-historiaa
- Uskomaton ottelu! Mikko Rantanen tykitti Coloradon kesälomalle hattutempullaan
- Huhhuh! Calgaryn nuorelle maalipyssylle 45 miljoonan dollarin jättisopimus
- Marc-André Fleury: Ura päättyy!
- NHL julkisti ehdokkaat kauden parhaan valmentajan palkinnon saajaksi
- Patrik Laine paljasti: Tähän vammaan kausi päättyi
- Pelaako Miro Heiskanen seiskapelissä? Nyt tuli vastaus
- Pelaako Miro Heiskanen seiskapelissä? Nyt tuli vastaus
- Näin Nathan MacKinnon kommentoi Mikko Rantasen suoritusta: ”Hallitsimme totaalisesti ja sitten Mikko…”
- Tähän ei pystynyt edes Wayne Gretzky! Mikko Rantanen teki NHL-historiaa
- Älytön suomalaisshow – Mikko Rantanen ja Roope Hintz kirjoittivat uskomatonta NHL-historiaa!
- Nimet paperissa – Juuso Pärssiselle uusi NHL-sopimus!
- Uskomaton ottelu! Mikko Rantanen tykitti Coloradon kesälomalle hattutempullaan
- Näkökulma: Mikko Rantanen petomoodissa – nyt veitset voi pistää takaisin pöytälaatikkoon
- Leijonat kohtaava Kanada julkaisi hirmuryhmän MM-kisoihin – vilisee NHL-tähtiä!
- Patrik Laine paljasti: Tähän vammaan kausi päättyi
- New York Rangers nimesi uuden päävalmentajan – pestasi entuudestaan tutun mestariluotsin