Suomen MM-joukkue julki – kaksi uutta NHL-vahvistusta Leijoniin!

Suomen joukkue ensi perjantaina Ruotsissa ja Tanskassa käynnistyviin MM-kisoihin on valittu.
Leijoniin uusina miehinä liittyvät Chicago Blackhawksin hyökkääjä Teuvo Teräväinen ja Ottawa Senatorsin puolustaja Nikolas Matinpalo.
MM-leiriryhmästä putosivat puolustajat Veli-Matti Vittasmäki, Lassi Thomson, Jesse Virtanen ja Valtteri Pulli. Hyökkääjistä kotiin lähtivät Jesse Kiiskinen, Tommi Tikka, Petteri Puhakka ja Joona Koppanen.
– Saamme joukkueen, joka on nälkäinen ja kantaa ylpeydellä Leijona-paitaa. Siinä on kokemusta ja uusia tuulia mukana. Varmasti kilpailukykyinen joukkue, joka tulee laittamaan kaiken peliin MM-kisoissa, päävalmentaja Antti Pennanen kertoo maajoukkueen tiedotteessa.
Leijonien joukkueessa on tällä hetkellä kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää. NHL:stä voi tulla vielä lisää apuja joukkueeseen.
– NHL:n suunnalta voi vielä periaatteessa liittyä mukaan yksittäisiä pelaajia, GM Jere Lehtinen valaisi.
Leijonat matkustaa MM-kisapaikalle Tukholmaan tiistaina. Ensimmäisessä ottelussa Suomi kohtaa Itävallan.
Suomen joukkue MM-kisoissa:
Maalivahdit
31 Justus Annunen, Nashville Predators, NHL
33 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL
74 Juuse Saros, Nashville Predators, NHL
Puolustajat
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
4 Mikko Lehtonen, Zürich Lions, NLA
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
23 Nikolas Matinpalo, Ottawa Senators, NHL
37 Atro Leppänen, Sport Vaasa
42 Robin Salo, Malmö Redhawks, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL
Hyökkääjät
13 Mikael Ruohomaa, Frölunda HC, SHL
15 Lenni Hämeenaho, Ässät Pori
19 Waltteri Merelä, SC Bern, NLA
20 Eeli Tolvanen, Seattle Kraken, NHL
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
25 Joona Ikonen, Malmö Redhawks, SHL
29 Ahti Oksanen, Lausanne HC, NLA
41 Jan-Mikael Järvinen, Ässät Pori
47 Eemil Erholtz, Ässät Pori
61 Juuso Pärssinen, New York Rangers, NHL
82 Harri Pesonen, SCL Tigers, NLA
86 Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks, NHL
91 Juho Lammikko, Zürich Lions, NLA
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sebastian Aho myrskyn keskellä – teloi NHL-supertähden
- Chicago Blackhawks pestasi uuden päävalmentajan
- Ismo Lehkoselta huima näkemys Mikko Rantasen tulosta Dallasiin: ”En muista kertaakaan”
- Suomalaiset hurjassa vireessä – Dallas nousi sensaatiomaiseen voittoon!
- Suomalaispelaajan setä ehdolla Seattle Krakenin uudeksi päävalmentajaksi
- Leijonien NHL-huippulupaus imee supertähdeltä oppia maalintekoon – ”Lempipelaaja”
- Matthew Tkachukilta poikkeuksellisen tyly piikki Torontolle
- Floridan kolmosketju säväyttää NHL:ssä – suomalaishyökkääjä vahvassa vireessä
- MM-kisoihin järisyttävä vahvistus NHL:stä!
- Vegas Golden Knights teki NHL-sopimuksen suomalaisen pistelingon kanssa!
- Ismo Lehkoselta huima näkemys Mikko Rantasen tulosta Dallasiin: ”En muista kertaakaan”
- Matthew Tkachukilta poikkeuksellisen tyly piikki Torontolle
- Toronton William Nylander tiputti yllätysuutisen!
- Millä osa-alueella olet perässä NHL-tähtiä? Näin Atro Leppänen vastasi
- Suomalaispelaajan setä ehdolla Seattle Krakenin uudeksi päävalmentajaksi
- Vegas Golden Knights teki NHL-sopimuksen suomalaisen pistelingon kanssa!
- Sebastian Aho myrskyn keskellä – teloi NHL-supertähden
- Leijonien NHL-huippulupaus imee supertähdeltä oppia maalintekoon – ”Lempipelaaja”
- Islandersin tähtihyökkääjä loukkaantui – MM-kisat ohi
- MM-kisoihin järisyttävä vahvistus NHL:stä!