Entinen maaliruisku tehnyt sopimuksen Sveitsiin? – Epätasaisuus vei pelipaikan NHL:stä
Kuva: Getty Images
Vielä kaudella 2014-15 kaikki näytti hyökkääjä Brandon Pirrin osalta erinomaiselta, sillä hän iski Florida Panthersin paidassa 49 runkosarjaotteluun jopa 22 maalia. Näiden lisäksi hänen tilillään oli ainoastaan kaksi syöttöpistettä, mutta Pirristä kaavailtiin tästäkin huolimatta Panthersin uutta maaliruiskua.
Kovaan temppuunsa Pirri ylsi ilman sen suurempaa peliaikaa, sillä hän pelasi kyseisellä kaudella vain 14:46 minuuttia per ottelu. Kyseessä ei ole surkea tilasto, mutta se ei samalla ole silmiä hivelevä.
Tämän jälkeen Pirrin ura NHL:ssä on ollut täynnä ylä- ja alamäki. Esimerkiksi viime kaudella hän teki New York Rangersin riveissä ainoastaan kahdeksan maalia ja yhteensä 18 tehopistettä 60 runkosarjaottelun aikana.
Osittain varmasti juuri tästä syystä johtuen Pirrillä on ollu suuria hankaluuksia löytää itselleen pelipaikkaa NHL:stä ensi kaudeksi. Tämä on johtanut miehen siihen pisteeseen, että hänen on haettava ensi kaudella vauhtia Euroopan sarjoista.
Tähän liittyen sveitsiläinen kiekkomedia Swiss Hockey News on julkaissut nettisivuillaan mielenkiintoisen uutisen, jonka mukaan mukaan Pirri olisi suuntaamassa ensi kaudeksi Sveitsin pääsarja NLA:ssa pelaavan Zürich Lionsin riveihin.
– La Regionelta saamiemme tietojen mukaan Lions olisi tehnyt sopimuksen 26-vuotiaan hyökkääjän, Brandon Pirrin, kanssa. Seuran vahvistus asiaan saadaan piakkoin, uutisessa kirjoitettiin.
Pirri on pelannut NHL-kaukaloissa vuodesta 2011 lähtien, minä aikana hänen tililleen on tullut 226 runkosarjaottelua. Näissä mies on iskenyt 57 maalia ja yhteensä 98 tehopistettä.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nimet paperissa – Boston Bruins kiinnitti NHL-superlupauksen
- NHL:stä rysähti iso uutinen – pitkäaikainen johtohahmo lähtee
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!