Red Wings pian sopimukseen kesän kuumimman nuorukaisen kanssa? – Kourallinen joukkueita mukana
Kuva: Getty Images
Detroit Red Wingsillä on meneillään todellinen jälleenrakennusvaihe, ja se jäikin viime keväänä ensimmäistä kertaa pudotuspelien ulkopuolelle viimeiseen 25 kauteen.
Tämän vuoksi se onkin tehnyt kokoonpanoonsa muutoksia, joita saatetaan nähdä tänä keväänä vielä lisää. Esimerkiksi Tomas Tatar ja Gustav Nyquist saattavat vaihtaa maisemaa vielä tämän kesän aikana.
Nyt se on vahvistamassa rivejään vielä mielenkiintoisella nuorukaisella, sillä yliopistopelaajien kuumin kaveri, Spencer Foo, on lähellä sopimusta Red Wingsin kanssa.
Foo on pelannut kolme edellistä kautta NCAA-sarjan Union Collegessa. Siinä missä kaksi ensimmäistä kautta menivät vielä opetellessa yliopistosarjan kovuuteen, iski 23-vuotias kanadalainen menneellä sesongilla 26 maalia ja yhteensä 62 tehopistettä 38 otteluun.
Kaiken kaikkiaan Foo on pelannut NCAA:ssa 113 ottelua, joissa hän on tehnyt 49 maalia ja yhteensä 112 tehopistettä.
Red Wings very much in the mix for Union College winger Spencer Foo - 62 points in 38 games this season.
Red Wings finalists to land top college free agent RW Spencer Foo: theathletic.com/68620/2017/06/…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen