MM 2017: Kanada puolustamaan mestaruutta järkyttävän kovalla nipulla – vilisee supertähtiä
Kuva: Getty Images
Viime päivien aikana Tre Kronorin kilpavarustelu tulevien MM-kisojen suhteen on aiheuttanut hämmästelyä, sillä esimerkiksi joukkueen alakerta on käsittämättömän kova.
Kanada on kuitenkin aina oma lukunsa näissä MM-kisakeitoksissa, sillä se pääsee valitsemaan 14 NHL-joukkueesta, jotka jäivät runkosarjan jälkeen pudotuspelien ulkopuolelle, niin sanotusti mieleisensä pelaajat.
Kuten siis kahtena viime vuotena, joukkueen voittaessa molempina MM-kultaa, myös tänä keväänä vaahteranlehtipaidan pukee ylleen todellinen tähtisikermä.
Kanadan Jääkiekkoliitto nimittäin vahvisti Philadelphia Flyersin kapteenina toimivan Claude Giroux’n ja varakapteeni Wayne Simmondsin, jotka muuten ovat pelanneet seurajoukkueessaan paljon myös samassa kentällisessä, osallistumisen turnaukseen. Heidän lisäksi uusina niminä mukaan nimettiin niin ikään Flyersia edustavat Sean Couturier ja Travis Konecny. Mukaan mahtuivat myös Alex Killorn ja maalivahti Erik Comrie.
Muut nimet olivat jo käytännössä ottaen selvillä, vaikka kyseessä olikin Kanadan Jääkiekkoliiton ensimmäinen virallinen julkistus pelaajiston osalta.
Joukkueessa näkyykin vahvasti GM:ksi nimetyn Ron Hextallin kädenjälki. Hän nimittäin toimii Flyersissa vastaavassa roolissa ja kaiken kukkuraksi Kanadan penkin takaa löytyy apuvalmentajana toimiva David Hakstol, joka puolestaan työskentelee pennsylvanilaisseuran päävalmentajana.
Joukkueen päävalmentajana toimii Tampa Bay Lightningissa vastaavassa virassa operoiva Jon Cooper. Hakstolin lisäksi hänen apuvalmentajinaan toimivat Vegas Golden Knightsin tuore päävalmentaja Gerard Gallant sekä Kanadaa Sprengler Cupissa ja Deutschland Cupissa tällä kaudella valmentanut Dave King.
Tällä hetkellä Kanadan kivenkova MM-miehitys näyttää tältä:
Maalivahdit: Erik Comrie, Winnipeg Jets Calvin Pickard, Colorado Avalanche Puolustajat: Tyson Barrie, Colorado Avalanche Calvin de Haan, New York Islanders Jason Demers, Florida Panthers Michael Matheson, Florida Panthers Josh Morrissey, Winnipeg Jets Hyökkääjät: Sean Couturier, Philadelphia Flyers Matt Duchene, Colorado Avalanche Claude Giroux, Philadelphia Flyers Alex Killorn, Tampa Bay Lightning Travis Konecny, Philadelphia Flyers Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche Ryan O’Reilly, Buffalo Sabres Brayden Point, Tampa Bay Lightning Mark Scheifele, Winnipeg Jets Wayne Simmonds, Philadelphia Flyers Jeff Skinner, Carolina HurricanesLUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös