Tuukka Rask teki oman ennätyksensä – auttoi Bruinsin pitkästä aikaa pudotuspeleihin
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin Tuukka Rask oli viime yönä täydellisessä elementissään, kun bostonilaisseura kohtasi kotikaukalossaan Tampa Bay Lightningin.
Bruinsin panokset ennen ottelua olivat suuren suuret, sillä voitolla sillä aukeaisi paikka auringossa, vuoden 2017 NHL:n pudotuspeleissä. Tämä olisi Bruinsille ensimmäinen kerta sitten kevään 2014, kun näin tapahtuisi.
Ja näin myös tapahtui. Bruins nappasi salamapaidoista tarvittavat kaksi pistettä, joiden turvin se varmisti paikkansa auringossa.
Bruins on pelannut nyt 80 ottelua ja se on tällä hetkellä tasapisteissä Atlantin divisoonan kakkosena majailevan Ottawa Senatorsin kanssa, jolla on pelaamatta kolme kamppailua.
Senatorsilla on siis käsissään pienoinen etu, mutta myös Bruinsilla on kaikki mahdollisuudet ottaa vielä haltuunsa kotietu pian alkaviin pudotuspeleihin.
Rask loisti
Viime yön voitto Lightningista oli numeroiden valossa selvä, sillä Bruins hoiti homman lukemin 4-0. Tämä tarkoitti luonnollisesti samalla nollapeliä suomalaisvahti Tuukka Raskille, joka nappasi ottelussa 28 torjuntaa. Nollapeli oli Raskin kauden kahdeksas, minkä myötä hän teki myös oman henkilökohtaisen ennätyksensä. Mies ei ole nimittäin koskaan napannut kauden aikana tililleen yhtä montaa nollapeliä. Edellisen kerran hän pystyi seitsemään nollapeliin kaudella 2013-14. Siis silloin, kun Bruins oli edellisen kerran pudotuspeleissä.LUE MYÖS:
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti