Tähden paluu auttoi – Patrik Laine katkaisi maalittoman putkensa uskomattomalla laukauksella (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Winnipeg Jetsin Patrik Laineella on ollut viime aikoina tehollisesti hankalaa, sillä maaleja ja tehopisteitä ei syntynyt alkukaudella totuttuun tahtiin. Laine joutui joissakin peleissä jopa vilttiin asti, sillä tekeminen oli tuskastuttavaa.
Hän on toki pyrkinyt tekemään kentällä tehottoman putkensa aikana paljon muutakin, mutta jos ollaan täysin rehellisiä, elää Laine pitkälti pisteistään. Ennen kuin innokkaimmat repivät peliverkkarinsa täysin, niin kyllä, Laine on ikäisekseen kypsä myös omassa päässä.
Viime yönä näistä asioista ei kuitenkaan tarvinut enää murehtia, sillä Laine sai putkensa poikki, ja millä tavalla!
Nuorukainen nousi oikeaa laitaa pitkin hyökkäysalueelle ja laukoi kiekon uskomattomalla vedolla New Jersey Devils -vahti Cory Schneiderin selän taakse.
Tähtisentteri teki paluun
Jets sai viime yönä myös paljon tarvitsemaansa apua veteraanisentteri Bryan Littleltä. Hän on ollut pitkään sivussa vamman vuoksi, mutta Devilsiä vastaan kanadalaistähti pääsi vihdoin palaamaan. – En ole ikinä ollut näin pitkään sivussa sitten työsulun. Olen varma, että tässä menee vielä hetki, ennen kuin pääsen täydelliseen lentoon. Tiedostan, että en tule oloani loistavaksi heti alusta lähtien. Se voi olla kaksi vaihtoa tai jopa kaksi peliä, Little kertoi Winnipeg Sunin mukaan ennen ottelun alkua. Little ei kerännyt vielä paluuottelussaan tehopisteitä, mutta hän pelasi hiukan reilut 20 minuuttia.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa