Devils-pakilta todella huvittava oma maali – ”Maanantait…” (VIDEO)
Kuva: Getty Images
New Jersey Devilsiin täksi kaudeksi siirtynyt Kyle Quincey on aloittanut uudessa seurassaan kohtalaisesti. Takana on nyt 17 kamppailua, joissa puolustaja on iskenyt kaksi maalia ja kerännyt tililleen yhteensä neljä tehopistettä.
Quincey on aina ollut pelaaja, jonka pitäisi olla hyökkäävä puolustaja, mutta ura on ollut viime vuosina tämän suhteen pienoisessa laskusuhdanteessa. Oma pää ei sitten taas ole Quinceyn vahvuus, josta nähtiin viime yönä hauska esimerkki.
Kanadalaispuolustaja onnistui nimittäin huitomaan kiekon omaan maaliin, kun Devils kohtasi San Jose Sharksin. Todellisuudessa puolustusosaamisella ei ollut maalin suhteen juuri osaa eikä arpaa, sillä oma maali oli kaiken kaikkiaan puhdas vahinko, mutta pirun hauska sellainen.
Maali nähtiin kolmannessa erässä, ja se siirsi Sharksin 4-0-johtoon. Quinceyn onneksi lapsus sattui siis sellaisessa tilanteessa, että se ei todellakaan ratkaissut ottelua.
NHL julkaisikin virallisella Twitter-tilillään videon Quinceyn kömmähdyksestä. Pätkän ohessa ollut teksti osui NHL:n mediatiimiltä nappiin, sillä videon alla luki vain, että ”maanantait…”.
LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös