Coyotes menetti Mike Smithin sairastuvalle – ”Saattaa olla lyhytkin sairasloma, en tiedä”
Kuva: Getty Images
Arizona Coyotes kohtasi viime yönä Ottawa Senatorsin. Ruman 7-4-tappion lisäksi se hävisi ottelussa myös yhden tärkeän tekijän, sillä ykkösvahti Mike Smith loukkasi itsensä.
Smith satutti mitä ilmeisimmin jalkansa kamppailun kolmannen erän puolivälin tuntumassa. Itse tilanne oli hyvinkin epäselvä ja pelkän videon avulla on vaikea sanoa, mitä Smithille todellisuudessa tapahtui. Hän kääntyy maalinsa edessä ympäri ja jää sen jälkeen tuskaisena jään pintaan.
Smith talutettiin lopulta avustuksen kera ulos kaukalosta, joten äkkiseltään sanottuna tilanne ei näytä Coyotesin kannalta kovinkaan hyvälle.
Coyotesin päävalmentaja Dave Tippett kertoi AZ Centralin Sarah McLellanille, että Smithin tilanteesta saatetaan tietää lisää tänään keskiviikkona, mutta vielä mitään konkreettista ei ollut tarjolla.
– Se saattaa olla lyhytkin sairasloma, en tiedä. Hän on ainakin pelannut erinomaisesti, se on varmaa, Tippett kertoi.
Kakkosvahti ei vakuuttanut
Smith pelasi ottelussa tilastojen valossa kohtalaisesti, sillä hän torjui 30 laukausesta 27, eli mies päästi selkänsä taakse kolme maalia. Ottelun tilanne oli Smithin loukkaantumisen sattuessa Senatorsin hyväksi 3-2, ja peliaikaa oli jäljellä vajaat 13 minuuttia. Coyotesin kakkosvahti Louis Domingue ei kuitenkaan onnistunut pitämään peliä tasaisena, sillä hänen selkänsä taakse livahti kolme maalia vain 11 laukauksesta. Domingue pelasi viime kaudella 39 runkosarjaottelua, joten jos Smith tulee olemaan kaukaloista pidempään sivussa, ei arizonalaisseuralla ole heittää maalinsuulle kovinkaan kokenutta tuuraajaa.LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös