Wildissa uskotaan Dany Heatleyyn: ”Hän tulee pelaamaan isossa roolissa tässä joukkueessa”
Kuva: Getty Images
Minnesota Wildin riveissä Dany Heatley on ollut mielenkiintoinen tapaus viime aikoina.
Välillä Heatleyä on povattu vahvasti treidauspuolelle, sillä isolla palkalla operoiva hyökkääjä ei ole ollut aivan tähtihyökkääjän tasolla.
Mutta luottoa olkapääleikkauksessa keväällä käyneeseen hyökkääjään löytyy.
– Kaipasimme häntä kovasti silloin, kun hän tippui pois kokoonpanosta. Hän on sarjan yksi parhaista maalintekijöistä aivan maalin läheltä. Uskon, että hän tulee pelaamaan isossa roolissa tässä joukkueessa, Wildin tähtihyökkääjä Zach Parise sanoi bostonherald.com:n mukaan.
Heatley itse on tehnyt kovasti töitä kuntoutuksen ja kauteen valmistautumisen suhteen.
– Olin kuntosalilla paljon enemmän. Tunsin oloni hyvin tuoreeksi, kun saavuin harjoitusleirille, Heatley sanoi, jolla itsellä on kovia odotuksia kautta varten.
– Haluan päästä paremmille paikoille maalinteon suhteen. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla tulevaa, sillä meillä on paljon lahjakkuutta ja taitoa joukkueessa. Mielestäni meillä on vielä enemmän laajuutta materiaalissa. Olemme vahvoja peräpään suhteen ja meillä on paljon hyviä pelaajia siinä edessä vielä.
Tykkää NHLSuomi.com:sta Facebookissa! Yhteisön puolelle löydät tiesi täältä.
LUE MYÖS:
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös