TSN lähti tarkastelemaan parhaita NHL:n ulkopuolella pelaavia pelaajia, joilla kuitenkin on tällä hetkellä voimassa oleva NHL-sopimus.

Arizona Coyotes pääsi juhlistamaan ykköstilaa, sillä seuran viime vuoden varaustilaisuudessa numerolla seitsemän varaama Clayton Keller nousi koko listan ykköseksi.

Parhaillaan Bostonin yliopistossa pelaavaa Kelleriä kehuttiin artikkelin kirjoittaneen toimittaja Craig Buttonin toimesta sähköiseksi pelaajaksi, joka on vaarallinen jokaisella kerralla luistellessaan jäälle. Hän keräsi myös kehut näppäryydestään sekä huikeasta peliälystään.

Suomalaisittain listalle mahtui kaksi pelaajaa. Kuudennelta sijalta löytyy Edmonton Oilersiin kuuluva ja tällä hetkellä AHL-seura Bakersfield Condorsissa kiekkoileva Jesse Puljujärvi. Button listasi suomalaisnuorukaisesta niin sanotut itsestäänselvyydet, eli kuluvan kauden kasvukivut, mutta samanaikaisesti kiistämättömän taitotason sekä potentiaalin.

Listan myötä Puljujärvi sai kuittailuoikeudet Columbus Blue Jacketsin suuntaan, sillä ohiolaisseura jätti kaikkien yllätykseksi valitsematta suomalaisen kolmannella varausvuorollaan, käyttäen sen Pierre-Luc Duboisiin, joka löytyy listan sijalta 16.

Toki tässä kohtaa on edelleen syytä muistuttaa, että Dubois on keskushyökkääjä ja juuri sellaista Blue Jackets -organisaatiossa kaivattiin viime kauden Ryan Johansen -kaupan jälkeen.

Toinen suomalainen listalla oli Vancouver Canucksin organisaatioon kuuluva ja OHL:n London Knightsissa pelaava Olli Juolevi. Suomalaispuolustaja oli listan sijalla 18.

Kokonaisuudessaan 50 parhaan joukkoon mahtui neljä suomalaispelaajaa, joista peräti kolme oli puolustajia.

Top 10:

  1. Clayton Keller (Arizona Coyotes)
  2. Alex Nylander (Buffalo Sabres)
  3. Thomas Chabot (Ottawa Senators)
  4. Dylan Strome (Arizona Coyotes)
  5. Kirill Kaprizov (Minnesota Wild)
  6. Jesse Puljujärvi (Edmonton Oilers)
  7. Kyle Connor (Winnipeg Jets)
  8. Brock Boeser (Vancouver Canucks)
  9. Charlie McAvoy (Boston Bruins)
  10. Philippe Myers (Philadelphia Flyers)

18. Olli Juolevi (Vancouver Canucks)
31. Julius Honka (Dallas Stars)
35. Vili Saarijärvi (Detroit Red Wings)