Calgary Flamesin maalivahti ottaa riskin MM-kisoissa – huvittava perustelu: ”Menen hakkaamaan puita mökille”
MM-jäillä nähdään ainakin kaksi pelaajaa Calgary Flamesin riveistä, sillä maalivahti Daniel Vladar edustaa turnauksessa Tshekkiä ja Rasmus Andersson vahvistaa kisoissa Ruotsia.
Anderssonilla on sopimus Flamesin kanssa, mutta Vladarin lähtö on yllättävä. Molarilla nimittäin ei ole NHL-sopimusta ensi kaudeksi.
− Isoin riski on loukkaantuminen, eikö totta? Minulla on mökki puolentoista tunnin matkan päässä Prahasta. Kerroin vaimolleni, että voimme mennä mökille, ja sitten hän valittelee siellä palelevansa. Totean siihen, että menen hakkaamaan puita nuotiota varten.
− Mitä sitten tapahtuu? Saatan vahingossa katkaista sormeni. Missä tahansa voi loukkaantua, Vladar perusteli NHL:n sivuille kirjoittavan Aaron Vickersin mukaan.
Vladar pelasi Flamesin maalilla 30 runkosarjaottelua. Hän on viettänyt Calgaryssa viimeiset neljä kautta.
− Tämä on ensimmäinen mahdollisuuteni lähteä MM-kisoihin. Haaveilin pienenä NHL:stä, mutta myös MM-kisoissa pelaaminen oli minulle unelma, Vladar sanoi.
LUE MYÖS:
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
