Mikko Rantasen nihkeä alku Dallasissa puhuttaa – päävalmentajalta paljastus kulisseista
Mikko Rantasen alku Dallas Starsissa on ollut odotettua nihkeämpi, ainakin mitä tulee supertähden tehopistetuotantoon.
Starsin päävalmentaja Peter DeBoer myöntää odottaneensa tuoreelta tähtihankinnalta enemmän tehoja, joskin luotsi muistuttaa myös Rantasen läpikäymästä hurjasta mediamylläkästä sekä muutoksista arjessa.
– Hänet on kaupattu kahdesti. Hän on tehnyt uuden sopimuksen ja tavallaan sitoutunut yhteen paikkaan kahdeksaksi vuodeksi. Maajoukkueturnaus, nopea paluu Coloradoon kaikkine tunteineen. Hän on kohdannut parin viime kuukauden aikana valtavan paljon asioita, DeBoer puolustaa Rantasta NHL:n suomenkielisillä kotisivuilla.
DeBoer näkee yhdeksässä pelissä tehot 2+4 kasanneen suomalaisen tulleen tehojen puutteesta huolimatta hyvin sisään uuteen ryhmään. Asenteesta homma ei ole luotsin mukaan jäänyt vajaaksi.
– Hän on päässyt nopeasti kiinni pelitapaamme ja sopeutunut myös joukkueeseemme. Tietenkin suomalaiskytkökset auttavat. Kulisseissa tapahtuu siis paljon hyviä asioita. Jäällä asiat menevät joka ilta vähän parempaan suuntaan. Puhumme tilanteita läpi. Hän ei istuskele odottamassa asioiden tapahtumista, vaan tekee hommia. Hän haluaa tapaamisia ja katsella videoita, DeBoer luetteli.
Kolmen ottelun mittaiseen pisteettömään putkeen ajautunut Rantanen on sittemmin merkkauttanut syöttöpisteet kahdessa viimeisimmässä ottelussa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla