Saros, Lankinen vai Luukkonen? Antti Pennanen pohtii Ruotsi-ottelun valintaa
Onko Suomen maalissa Ruotsia vastaan Juuse Saros, Kevin Lankinen vai Ukko-Pekka Luukkonen?
Leijonat kohtaa Tre Kronorin 4 Nations Face-Offissa lauantaina kello 20. Päävalmentaja Antti Pennanen on kovan päätöksen edessä.
Saros pelasi Yhdysvaltoja vastaan viime yönä, mutta taakse meni kuusi kiekkoa. Hän torjui koko kamppailussa 26 kertaa.
Pennanen voi päätyä siihen ratkaisuun, että maalivahtia vaihdetaan Ruotsi-otteluun.
− Sitä täytyy nyt tietenkin miettiä. Juusella oli vaikea päivä, valmentaja totesi.
Lankinen oli kakkosvahtina USA-kohtaamisessa. Luukkonen oli katsomon puolella.
− Hän (Saros) oli hyvä 40 minuuttia, mutta tämä peli pitää nyt analysoida. Päätös tehdään sitten perjantaina tai lauantaina, Pennanen jatkoi.
Joel Armian mukaan USA:n maaleja oli joka tapauksessa vaikea estää syntymästä.
− Harmillista, että kuusi meni sisään. En kuitenkaan tiedä, olisimmeko voineet tehdä niissä jotain toisin.
Olli Määttä oli sitä mieltä, ettei Suomi kaatunut maalivahtipeliin, vaikka Yhdysvaltojen Connor Hellebuyck vetikin pidemmän korren.
− Juuse pelasi hyvin tänään. Me jätimme hänet kolmannessa erässä aika yksin. Juuse on maailmanluokan maalivahti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!