Kaapo Kakko löysi peli-ilon Seattlessa – myöntää suoraan: ”Ilo katosi hommasta”
Kaapo Kakon ura NHL:ssä sai kaivatun piristysruiskeen ennen joulun pyhiä New York Rangersin kaupattua 23-vuotiaan entisen kakkosvarauksen Seattle Krakeniin.
Siirto ennen kautta mestarisuosikkeihin lukeutuneesta joukkueesta pudotuspeliviivan alla pyristelevään Krakeniin on maistunut vastuun puolesta Kakolle mainiosta.
– On aika hienoa ollut. Ihan toinen mies on löytynyt oikeastaan. Pidemmän aikaa New Yorkissa olin vähän semmoinen kolmosketjun jätkä suht pienellä vastuulla, niin ilo katosi hommasta kokonaan. Nyt se on kyllä löytynyt taas. Peleissä saa vastuuta ja meidän ketjun peli on toiminut, Kakko kertasi tunnelmiaan maanantai-iltana suomalaismedialle antamassaan haastattelussa.
Kakko näkee kahden joukkueen pelitavoissa isoja eroavaisuuksia.
– Aika simppelisti Nykissä pelattiin. Kiekot syvään ja puolustuspää tosi tiiviisti. Tosi kurinalaista peliä. Täällä taas tuntuu välillä, että koitetaan tehdä pelejä, vaikkei välttämättä olisi sen paikka. Se on mun mielestä myös yksi syy, miksei tässä nyt playoff-paikassa olla kiinni. Pitäisi tehdä jotain siltä väliltä, Kakko näkee.
Rangersin alkukausi NHL:ssä oli sekasortoinen. Tähtisikermästä kaupattiin toisaalle ennen Kakkoa jopa joukkueen kapteeni Jacob Trouba sekä San Joseen heivattu Barclay Goodrow. Sittemmin lähteä on saanut myös Kakon sentterinä pitkään pelannut Filip Chytil sekä nuori puolustajalupaus Victor Mancini.
Kakko näkee viime kaudella menestystä niittäneen joukkueen menettäneen itseluottamuksensa.
– Treidi tuli hyvään kohtaan. Kyllä siinä tiesi, että jotain tulee käymään. Sen jälkeen on tuntunut kyllä aika kivalta pelata ja päässyt myös pelaamaan, niin kyllä se silloin ihan toiselta näyttää tuolla jäällä, Kakko niputtaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon