Superlupaus putosi NHL-kokoonpanosta – lähetettiin nyt farmiin
New Jersey Devils on lähettänyt slovakialaispuolustaja Simon Nemecin farmiin Utica Cometsin vahvuuteen.
Nemec, 20, on pelannut tällä kaudella NHL:ssä yhdeksän ottelua tehoin 0+1. Hän ei ole kuitenkaan mahtunut Devilsin kokoonpanoon kahteen ja puoleen viikkoon. Devils sai sairastuvalta vahvuuteensa Brett Pescen sekä Luke Hughesin, minkä jälkeen Nemec on seurannut omiensa otteita katsomon puolelta.
AHL:ssä Nemec saa tarvitsemaansa vastuuta ja peliaikaa. Utica Comets on hävinnyt kaikki yhdeksän otteluaan ja on koko AHL:n jumbona.
Nemec on Devilsin kesän 2022 kakkosvaraus. Hän pelasi viime kaudella pääasiassa NHL:ssä kirjaten tililleen 60 ottelua tehopistein 3+16=19. AHL:ssä Nemec pelasi viime kaudella 13 ottelua pistein 2+6.
Toissa kaudella Nemec tehtaili farmissa 65 otteluun tehopisteet 12+22=34.
LUE MYÖS
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
