Colorado Avalanche kiinnitti entisen tehopuolustajan – sopimusneuvotteluista tipahti nyt uutta tietoa
Colorado Avalanche kohautti elokuun alussa tiedottamalla hankkineensa Calgary Flamesissä kovaa jälkeä kaudella 2021-22 tehneen Oliver Kylingtonin vuoden ja 1,05 miljoonan dollarin sopimuksella.
Kylington, 27, iski kaudella 2021-22 pelaamissaan 73 ottelussa tehot 9+22=31. Sittemmin ruotsalaispuolustaja on kuitenkin kärsinyt kaukalon ulkopuolisista ongelmista. Mies oli pelaamatta koko kauden 2022-23 ja sai viime kaudella tilastoihinsa ainoastaan 33 ottelua.
– Nämä asiat ovat olleet meneillään perheessäni jo monta vuotta, ja ne vain pahenivat ajan mittaan. Kärsin henkisistä ja psykologisista ongelmista, Kylington paljasti kesällä 2023.
The Athleticin toimittaja Julian McKenzie on nyt kertonut uutta tietoa Kylingtonin Avalanche-sopimuksen taustoista. Toimittajan mukaan Flames tarjosi puolustajalle yksivuotista sopimusta, mutta tämä vaati kanadalaisseuralta kaksivuotista pahvia.
Vapaiden pelaajien markkinoiden auetessa heinäkuun alussa Kylington pyörsi päätöksensä ja olikin valmis yksivuotiseen jatkoon Flamesin kanssa. McKenzien mukaan Flamesin seurajohto oli kuitenkin tuossa vaiheessa jo luopunut ajatuksesta Kylingtonin jatkon suhteen, eivätkä riitautuneet osapuolet enää neuvotelleet uudesta sopimuksesta.
Kylingtonin hankintaa pidetään Avalanchelta yhtenä kesän mahdollisista suurista ryöstöistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Boston Bruinsin olympiatähti lanattiin kammotaklauksella – miten käy kisamatkan?
- Anton Lundell palasi kokoonpanoon ja latoi huipputehot – päävalmentajalta huima lausunto
- Näkökulma: Artemi Panarin sai kostonsa – Kingsin ryöstö kuin suoraan oppikirjasta
- Pittsburgh-puolustaja kärähti dopingista – joutuu pitkään pelikieltoon!
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Jättitreidi! Artemi Panarin kaupattiin yllätysseuraan
- New Jersey ja St. Louis vaihtokaupoilla: 800 NHL-pelin veteraani treidattu
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle