Dallas Stars -pomolta lupaava arvio ensi kaudesta – yksi menetys jätti ison loven kokoonpanoon
Dallas Starsin viime kausi päättyi läntisen konferenssin finaalisarjan tappioon Edmonton Oilersia vastaan.
Jo usean vuoden ajan sarjan suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutunut, vahvasti suomalaisosaamiseen luottava Stars on GM Jim Nillin mukaan jälleen yksi vahvoista voittajaehdokkaista uuden kauden kynnyksellä.
– Uskoakseni olemme hieman parempi joukkue kuin samaan aikaan viime vuonna, joten katsotaan mitä tapahtuu, Nill arvioi NHL:n kotisivuilla.
Seurapomo myöntää varsinkin Joe Pavelskin puuttumisen jättävän ison tyhjiön hyökkäyspeliin sekä pukukoppiin. 40-vuotias legenda päätti uransa viime kauteen.
– Hänen lähtönsä tulee olemaan iso menetys, mutta tiesimme sen olevan edessä. Nyt jonkun muun on noustava esiin ja täytettävä hänen jättämäänsä aukkoa, Nill muistuttaa.
Ehdokkaita Pavelskin ruudun täyttäjäksi on Starsin onneksi useita. Nuoret Wyatt Johnston ja Logan Stankoven näyttivät jo viime kaudella olevansa tulevaisuuden tähtinimiä NHL:ssä. Pavelskin jättämää johtajuusvajetta paikkaamaan seura hankki puolestaan kesämarkkinoilta Matt Dumban, 30, ja Brendan Smithin, 35, kaltaisia veteraaninimiä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn