TS: Mikko Rantaselta paljastus kesäharjoittelustaan – yksi muutos
Mikko Rantanen valmistautuu parhaillaan uuteen NHL-kauteen mökillään Paraisilla. Dallas Starsin supertähden mökille rakennetulta kuntosalilta löytyvät tarvittavat laitteet voimaharjoitteluun, joka etenee miehen itsensä mukaan pitkälti aiemmilta vuosilta tutulla tavalla.
Yksi asia Rantasen kesäharjoittelusta on kuitenkin muuttunut.
– Ainoa muutos on oikeastaan se, että vuosien varrella olen oppinut paremmin kehonhuollon merkityksen, Rantanen kertoo Turun Sanomille antamassaan haastattelussa.
Lokakuussa 30 vuotta täyttävä Rantanen keskittyy harjoittelussaan lähinnä voimatasojen ylläpitoon.
– Ei ehkä lisää voimaa, mutta kauden aikana voimatasot aina vähän tippuvat, kun punttitreenejä ei pysty pelien keskellä paljon tekemään. Kesän aikana pyrin saamaan voimat samalle tasolle, missä ne olivat ennen edellisen kauden alkua, Rantanen paljastaa.
Rantanen kärsi viime kaudella loukkaantumisista, minkä vuoksi hyökkääjä pelasi runkosarjassa vain 66 ottelua. Näissä suomalaistähti keräsi tehot 22+55=77.
Tuleva kausi on Rantaselle jo 12:s NHL:ssä.
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- Suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – nousi ottelun ratkaisijaksi!
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- Colorado Avalanchelle kova kolaus – Stanley Cup -voittaja pitkään sivussa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Raju paljastus NHL:n siirtomarkkinoilta – Detroit hylkäsi jättitarjouksen!
- Vancouverissa muhii iso siirtoremontti – neljä NHL-pelaajaa kauppatavarana
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- NHL:stä kajahti jättiuutinen – Nikita Kutsherov jätti siirtopyynnön!