NHL:n yhdeksänkertaisen maalikuninkaan, Aleksandr Ovetshkinin tahti NHL:n maalitilastoissa on romahtanut tällä kaudella.

Elite Prospectsin NHL-asiantuntija Lassi Alanen muistuttaa ikääntyvien supertähtien tason romahtavan usein äkillisesti. Jyrkänteeltä putoaminen vaikuttaisi tapahtuneen myös venäläisen kohdalla.

– Ikääntyvien huippupelaajien kohdalla käy useimmiten niin, että uran kehityskäyrä pysyy pitkään vain loivassa laskussa, kunnes se jossain pisteessä putoaa kielekkeeltä eikä paluuta enää ole. Tämä vaikuttaisi olevan tapahtumassa Ovetshkinin kohdalla jos ei nyt, niin todennäköisesti pian, mikä olisi ainoastaan luonnollista, Alanen toteaa Iltalehdelle.

Ovetshkin on pitkään elänyt pitkälti ylivoimaspesialiteettinsa, toisinsanoen vastustamattoman laukauksensa turvin. Nyt tuohonkin on tullut Alasen mukaan muutos.

– Ylivoimapelaamisen evoluutio on ajamassa ohi Ovetshkinista. Nykyään tiedetään Ovetshkinin bravuuripaikalta lähtevien one-timereiden olevan varsin tehoton laukaisuvaihtoehto, ja tekopaikkoja haetaan mieluummin huomattavasti lähempää, Alanen mainitsee.

Asiantuntija näkee toisaalta Ovetshkinin laukauksen olevan edelleen miehen paras – ellei jopa ainoa – valttikortti kaukalossa.

– Nykyään hän on entistä enemmän laukauksensa varassa. Jos se ei toimi, ei hän tuo kaukaloon juurikaan lisäarvoa. Ei hänestä yhtäkkiä ole tullut esimerkiksi maailmanluokan pelintekijää, eikä hän ole löytänyt tapoja kompensoida vanhenemistaan. Hän on nyt vain huonompi versio itsestään, Alanen lataa karun arvionsa.