Edesmenneen NHL-supertähden aivoista löydettiin CTE – ”Ei tarvitse olla tappelija”
Vuonna 2002 menehtyneen NHL-legenda Henri Richardin aivoista on tehty hätkähdyttävä löyty.
11 kertaa Stanley Cupin urallaan voittaneen ex-hyökkääjän perheen mukaan Richard kärsi ex-NHL-tappelijoiden sekä amerikkalaisen jalkapallon pelaajien keskuudessa huolestuttavan yleisestä kroonisesta traumaattisesta enkefalopatiasta (CTE). Löydös on sikälikin huolestuttava, että 84-vuotiaana menehtynyttä Richardia ei tunnettu kaukaloissa nyrkeistään, vaan kiekollisista taidoistaan.
– Haluan ihmisten tietävän, että tämä sairaus vaikuttaa urheilijoihin myös muissa lajeissa amerikkalaisen jalkapallon ulkopuolella, Richardin Denis-poika muistutti.
CTE aiheuttaa mm. muistihäiriöitä, masennusta sekä väkivaltaisuutta.
– Henri Richard ei ollut tappelija ja CTE osui silti hänen kohdalleen, entinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Tim Fleiszer huomautti.
– Hän oli Stan Mikitan tavoin loistava luistelija ja fyysinen pelaaja, mutta luonteeltaan hän oli pelintekijä, joka teki uransa sen ansiosta. Mutta silti kaikki ne päähän kohdistuneet taklaukset… Meidän on ymmärrettävä, että iskut päähän eivät ole hyvästä, oli laji sitten mikä tahansa, Richardin ex-pelikaveri Ken Dryden muistuttaa.
”Pocket Rocket” lempinimen urallaan saanut Richard pelasi urallaan 1256 NHL:n runkosarjaottelua, joissa legendaarinen Montreal Canadiens -kippari iski tehot 358+688=1046.
LUE MYÖS:
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös