IS: Mikko Rantasella on joukkuetoverinsa kanssa erikoinen rituaali: ”Hyvä yhteinen sinfonia”
Colorado Avalanchen suomalaistähti Mikko Rantasella sekä hänen joukkuetoveri Bowen Byramilla on erikoinen yhteinen rituaali alkulämmöillä ennen otteluiden alkua.
Avalanche jakoi videon Instagram-tilillään, josta kaksikon yhteinen rituaali selviää. Rantanen ja Byram hörppivät laidan vierellä ristiin omistaan sekä toistensa juomapulloista vuorotellen. Parivaljakko ottaa muutaman hörpyn, kunnes Byram suuntaa takaisin lämmittelemään.
Rantanen kommentoi rituaaliaan myöhemmin myös Ilta-Sanomille.
– Nämä ovat näitä jääkiekkoilijoiden taikauskohommia, joista ei ikinä puhuta mitään. Minäkään en ole ikinä Byramin kanssa siitä mitään puhunut, Rantanen naurahti IS:lle.
Omien sanojensa mukaan Rantanen ei muista, mistä rituaali on peräisin.
– Jotenkin minä olen aina ollut siinä juomassa, ja hän on tullut siihen hörppimään. Jotenkin siitä on saatu sellainen hyvä yhteinen sinfonia, kun samaan aikaan otetaan aina hörppyä, Rantanen sanoi.
Jääkiekkoilijoilla on usein erittäin erikoisiakin tapoja valmistautua otteluihin ja psyykata itsensä ennen tosikoitoksia.
– Nämä ovat juuri näitä pieniä taikauskojuttuja. Pelien alkulämmötkin ovat sellaisia, että jos joku tulisi katsomaan kolme peliä putkeen alkulämpöjä ja seuraisi yksittäisiä pelaajia, niin kyllä kaikki vetävät sellaisilla junan kiskoilla. Aina on samat kaarrokset, aina mennään samaan aikaan juomaan. Tuonne heitetään kiekkoa ja tuohon laitaan koputetaan. Se on sellaista. Se on jopa sairasta. Mutta tällaisia ukkoja meillä täällä jääkiekkopiireissä on, Rantanen toteaa.
Rantanen on tehnyt tämän kauden 55 otteluun tehopisteet 36+30=66. Byram on puolestaan pelannut vasta 17 ottelua pistein 4+7=11.
Näet videon Rantasen ja Byramin rutiinista alta tai täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Juuse Saros: surkea uutinen!