Näkökulma: Bo Horvat -treidissä on NY Islandersille vuosien takaa tuttu uhkakuva

Kuukausien mittainen spekulaatio päättyi, kun New York Islanders treidasi itselleen Bo Horvatin. Siirto voi mennä Saarelaisten kannalta kuitenkin pahasti mönkään.
Horvatissa Islanders sai kyllä sen mitä tarvitsikin, ja korkojen kanssa. Sopivaa top 6 -hyökkääjää jo pari vuotta metsästänyt joukkue sai yhden NHL:n monipuolisimmista hyökkääjistä. jonka tähtiloistoon ovat Islesissa verrattavissa vain Matthew Barzal ja Ilja Sorokin.
Työteliääseen Islandersin kokoonpanoon Horvat istuu kuin etusormi sieraimeen. Anthony Beauvillierissä ja Aatu Rädyssä menetettiin kaksi hyvää pelaajaa/lupausta, mutta ei mitään korvaamatonta. Top 12:n ulkopuolinen varaus erittäin harvoin on myöskään korvaamaton.
Horvat on korvaamaton, mutta tämän kauden päätteeksi umpeutuva sopimus on melkoinen riski. Umpeutuvalla sopimuksella varustetun supertähden hankkiminen kesken kauden on ennenkin päättynyt huonosti Long Islandin kiekkoylpeydelle.
Kaudella 2013-14 Thomas Vanekista pulitettiin John Tavaresin rinnalla piste per peli -tahtiin tehoja tehtaillut Matt Moulson sekä ykkös- ja kakkoskierroksen varausvuorot. Islanders jäi ulos playoffeista, joten itävaltalaistähti ja ehdollinen viidennen kierroksen varausvuoro kaupattiin treiditakarajalla ehdolliseen toisen kierroksen varausvuoroon ja flopilta jo siirron aikaan vaikuttaneeseen, kakkoskierroksella varattuun Sebastian Collbergiin.
Saman toistuminen on vähintäänkin mahdollista nyt, mutta toimitusjohtaja Lou Lamoriello tuskin enää kauppaa Horvatia kesken kautta. On siis mahdollista, että Vancouver Canucksin ex-kapteeni päätyy vapaaksi agentiksi ilman pienintäkään vastinetta.
Islanders siis on voinut juuri luopua merkittävistä palasista tulevaisuutensa kannalta ilman lyhyenkään aikajänteen menestystä. Luvassa on joko täydellisen onnellinen avioliitto tai katastrofi, joka muuttaa taistelun Stanley Cup -voitosta epätodennäköisestä lähes mahdottomaksi vuosiksi eteenpäin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa