Mikko Rantasen edelle kiilannut Cale Makar yllättyi suomalaisen erikoisesta kohtalosta – ”Tässä tehdään jotain väärin, jos…”
Helmikuun alussa Floridassa pelattavan jääkiekon NHL:n tähdistöottelun ensimmäiset nimet julkaistiin alkuvuonna, eikä noin 30 pelaajan joukossa ollut Mikko Rantasen nimeä.
Tuossa vaiheessa mukaan valittiin jokaisesta joukkueesta yksi nimi, ja Avsista se oli tähtipakki Cale Makar. Hän otti Rantasen kohtaloon kantaa taannoin pohjoisamerikkalaismedioissa.
– Tässä tehdään jotain väärin, jos Rantanen ei ole mukana. Pitäisikö minun olla ensimmäisenä valittujen joukossa? Ei, pakki latasi esimerkiksi Denver Postin mukaan kiertelemättä.
Hänen mukaan Rantasen olisi pitänyt kiilata valinnoissa edelle.
– Minun mielestä Mikon olisi pitänyt olla ensimmäisenä valittujen joukossa.
– Mutta en minä näitä päätöksiä tee. Mikon on pakosti päästävä mukaan, 24-vuotias kanukki arveli.
Vaikka Makar ei päätöksiä tee, on hän vaikuttamassa päätökseen ainakin sanojensa mukaan.
– Äänestin jo Rantasta.
Oliko tähtipakki yllättynyt omasta kohtalostaan, eli valinnasta?
– En tiedä, onko yllättynyt oikea sana. Rantasen ja Nathan MacKinnonin pitäisi ainakin olla mukana. Toivottavasti me olemme siellä kaikki.
Makar on kieltämättä jäljillä. Rantanen on Coloradon tehokkain pelaaja saldolla 27+23=50, MacKinnon seuraa kakkosena (11+28=39) ja Makar kolmantena (10+28=38).
Avsin kausi jatkuu pohjalla taapertavaa Chicago Blackhawksia vastaan ensi yönä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”