Mikko Leppilampi paljastaa podcastissa: pääsee näyttelemään NHL-pelaajaa: ”Pitkäaikainen unelmani”
Näyttelijä Mikko Leppilampi teki tiistaina ison paljastuksen NHLfi-podcastissa.
Itsekin pitkään jääkiekkoa harrastanut 44-vuotias Leppilampi kertoo, että hän tulee näyttelemään 10-osaisessa uutuussarjassa Los Angeles Kingsin NHL-pelaajaa. Sarjaa tullaan kuvaamaan Pohjois-Amerikassa kuuden viikon ajan.
– Lennän heti joulun jälkeen Los Angelesiin. Me kuvataan siellä sarja, jossa saan toteuttaa pitkäaikaisen unelmani, jonka ajattelin olevan jo mahdotonta, koska vuodet ajoivat ohi. Viimeisellä hetkellä se kuitenkin vielä onnistui eli pääsen näyttelemään NHL-kiekkoilijaa.
– Sarja on pääosin komedia, mutta löytyy sieltä aika traagisiakin juttuja, mitä olen lähipiirissäkin kuullut siitä, että esimerkiksi uran aikana ei välttämättä tajuta laittaa eläkesäästöön rahaa tai eletään jopa yli varojen sillä ajatuksella, että joka vuosi tulee kuitenkin rahaa tasaisesti. Sitten, kun ura loppuukin, niin sijoituksilla menee huonosti, tulee kallis avioero ja varat jäädytetään. Sitten yhtäkkiä tajuaa, ettei olekaan mitään jäljellä, Leppilampi kertoo podcastissa.
Mikäli haluat kuunnella Leppilammen haastattelun kokonaisuudessaan, niin pääset podcast-jaksoon tästä.
LUE MYÖS:
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös