Nyt menivät historiakirjat uusiksi – Tage Thompson iski neljä maalia 11 minuuttiin ja viisi maalia puoleen tuntiin

Columbus Blue Jackets ja Buffalo Sabres mättivät NHL:n torstaiyössä maaleja oikein urakalla. Sabres korjasi pisteet maalein 4-9 ratkaisten pelin jo avauserässä – se päättyi uskomattomasti 0-6.
Ensimmäisen kaksikymppisen kuudesta maalista neljästä vastasi Tage Thompson, ja kaikkiaan hän iski peräti viisi häkkiä ja kuusi pinnaa. Avauserän neljä ensimmäistä osumaa vaativat aikaa vain 11 minuuttia ja kahdeksan sekuntia.
Ensimmäisen ja viidennen maalin välillä oli aikaa puolestaan reilut puoli tuntia.
NHL Public Relations -nimisellä Twitter-tilillä kerrottiin, että tällä kaudella tehot 21+19=40 summanneen pelaajan ilta nousi monella tavalla historiakirjoihin.
Buffalon ykkössentteristä tuli neljäs pelaaja NHL:n historiassa, joka on tehnyt runkosarjamatsissa neljä maalia avauserään.
Viimeisen 40 vuoden aikana ihan minkä erän aikana vain neljään maaliin on yltänyt nyt kuusi pelaajaa.
Vain yksi pelaaja kautta historian on kyennyt tekemään Buffalossa enemmän maaleja yhden ottelun aikana.
Buffalosta pakki Henri Jokiharju pelasi neljä sekuntia vaille 24 minuuttia tehotilaston noustessa lukemiin +3. Ukko-Pekka Luukkonen torjui 20/24 kutia.
Columbus-leiristä maalien makuun ylsi kahdesti osunut Patrik Laine, Joonas Korpisalo puolestaan torjui kuusi laakia yhdeksästä. Hänet otettiin pois maalilta avauserän puolen välin alla, takaisin Korpisalo tuli tolppien väliin päätöserään.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä