Jääkiekon Hall of Famen suomalaisvalintaa pilkataan Pohjois-Amerikassa: ”Joo, todella kuuluisa”
Naiskiekkoilun ja Suomen maajoukkuelegenda Riikka Sallinen on valittu jääkiekon Hall of Fameen kolmantena suomalaisena koskaan. Aiemmin huikean kunnianosoituksen ovat suomalaisista saaneet vain Jari Kurri ja Teemu Selänne.
Pohjois-Amerikan kiekkoväki ei tuntunut ymmärtävän Sallisen valintaa. Uutinen täyttyi nopeasti ihmettelevistä ja naureskelevista kommenteista.
– Kuka? monet fanit ihmettelivät.
– Joo, todella kuuluisa, eräs kiekkofani piikitteli.
– Lol, kai tällä halutaan kasvattaa naiskiekkoilua, toinen naureskeli.
Monet ryntäsivät myös puolustamaan suomalaislegendaa.
– Jotkut ihmiset kertovat paljon itsestään, kun eivät tiedä mitään naiskiekosta tai muista kuin pohjoisamerikkalaisista, eräs puolustaja kiteytti.
– Tässä on erinomainen artikkeli kaikille, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan tästä jääkiekkohistorian jättiläisestä, toinen yritti sivistää kiekkokansaa.
Sallinen pelasi huikean kansainvälisen uran. Hän voitti kolme Euroopan mestaruutta, yhden MM-hopean, kuusi MM-pronssia ja kaksi olympiapronssia. Hänet valittiin kolmesti MM-kisojen tähdistökentälliseen ja kerran kisojen parhaaksi hyökkääjäksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- TV:ssä tänään: NHL:n idän kärkipeli ilmaiskanavalla
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- Elliotte Friedman: onko tässä Jarmo Kekäläisen ensimmäinen vaihtokauppa Buffalossa?
- Edmonton Oilersin maalivahtitilanteesta tipahti lohduton tieto
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa
