Nerokkaita peliliikkeitä! Nämä kolme siirtoa tekivät Coloradosta mestarijoukkueen
Colorado Avalanche on ollut jo vuosia yksi suurimmista mestarisuosikeista. Tie mestaruuteen oli kuitenkin pitkä, sillä ennen tämän vuoden juhlahumua joukkue koki monia pettymyksiä pudotuspeleissä.
GM Joe Sakic rakensi joukkuettaan kärsivällisesti vuosien ajan. Tässä artikkelissa nostamme esiin kolme pelaajakauppaa, joiden avulla Coloradosta tuli mestaruusjoukkue.
Nazem Kadrin hankinta Torontosta
Colorado tarvitsi kipeästi kakkossentteriä, kun Matt Duchene ja Ryan O’Reilly siirtyivät muualle. Lopulta seura hankki sellaisen Toronto Maple Leafsista Nazem Kadrin muodossa antamalla vaihdossa puolustaja Tyson Barrien.
Siirron voi sanoa olleen nerokas. Barrie on erinomainen kiekollinen puolustaja, mutta hänen puolustuspelin heikkoutensa tulivat hyvin valoon Torontossa. Kadri on puolestaan ollut erinomainen vahvistus. Hän iski tällä kaudella 15 pudotuspeliottelussa tehot 7+8=15.

Norris-tason puolustaja pilkkahintaan
Sakicin kenties nerokkain veto oli Devon Toewsin hankinta New York Islandersista. Jykevä kanadalaispakki on rikollisen aliarvostettu, ja hän on jo nyt Norris-kaliiberia. Hän toi jämäkkyyttä Coloradon aiemmin hieman hätäilevään puolustuspelaamiseen. Pudotuspeleissä Toews iski 19 ottelussa tehot 5+10=15.
Toews siirtyi Coloradoon vieläpä pilkkahintaan. Hänestä maksettiin ainoastaan kaksi 2. kierroksen varausvuoroa. Puolustajan 4,1 miljoonan dollarin vuosipalkkakin on naurettavan edullinen.
Lisää syvyyttä hyökkäykseen
Siirtotakarajalla Sakic halusi hankkia lisää syvyyttä hyökkäyskalustoonsa. Hän hankki lopulta laitahyökkääjä Artturi Lehkosen Montreal Canadiensista. Vaihdossa Colorado antoi juniorilupaus Justin Barronin ja 2. kierroksen varausvuoron. Siirtohintaa pidettiin kalliina kolmos-nelosketjun hyökkääjästä.
Sakic näki kuitenkin Lehkosen potentiaalin. Hänet nostettiin kärkiketjuihin ja tulosta tuli välittömästi. 19 pudotuspeliottelussa Lehkonen iski tehot 7+6=13. Kirsikkana kakun päällä oli mestaruuden ratkaissut maali.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy