Mikko Rantanen pääsee pelaamaan NHL-otteluita Suomeen – näin suomalaistähti kommentoi: ”Pilataan Paten juhlat”

NHL kertoi torstaina, että Suomessa pelataan tulevana syksynä kaksi NHL-ottelua. Ne käydään Colorado Avalanchen sekä Columbus Blue Jacketsin välillä 4. ja 5. marraskuuta Tampereen Nokia Arenalla.
Yksi otteluissa mukana olevista suomalaispelaajista on Avalanchen Mikko Rantanen. 25-vuotiaan suomalaistähden nykyinen sopimus on voimassa kauden 2024-25 loppuun saakka. Rantanen olikin hyvin fiiliksissä tuoreista uutisista.
– On hienoa päästä pelaamaan oman perheen ja kavereiden edessä. NHL:n pelaaminen näin lähellä kotia on harvinaista, Rantanen sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Rantanen on itse kotoisin Nousiaisista, joka sijaitsee lähellä Turkua. Pelaaminen Turussa olisi varmastikin maistunut Rantaselle myös. Turusta Tampereelle on kuitenkin melko lyhyt matka.
– Välimatkat eivät ole Suomessa – ainakaan etelässä – pitkiä, joten kaikki pääsevät liikkumaan hyvin. Mielenkiintoista päästä pelaamaan uuteen halliin. Siellä on varmasti hyvät puitteet ja täysi tupa, Rantanen jatkoi.
Blue Jacketsin joukkueessa pelaa tällä hetkellä muun muassa tamperelaissyntyinen Patrik Laine, jolla ei ole kuitenkaan toistaiseksi sopimusta tulevasta kaudesta. Mikäli jatkosopimus Columbuksen kanssa syntyy, nähdään Rantanen ja Laine vastakkain Tampereella noin puolen vuoden kuluttua.
Rantanen huomauttikin, että ottelut tulevat varmasti olemaan erityisiä varsinkin Laineelle, joka pääsisi pelaamaan kotikaupungissaan. Rantasella on kuitenkin selkeä suunnitelma otteluiden varalle.
– Tämä on hienoa etenkin Patelle. Pari vuotta sitten hän pääsi pelaamaan Helsingissä, ja nyt hän pääsee kotiin. Katsomossa on varmasti paljon Laine-faneja. Mutta me yritämme pilata ne juhlat, Rantanen naurahti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!