Kevin Lankinen palasi NHL-askiin kuukauden tauon jälkeen – ja hillittömällä tavalla: ”Valtava asia”

Chicago Blackhawksin Kevin Lankinen palasi viikonloppuna askiin upein ottein Minnesota Wildia vastaan.
Ensiksi tullessa 1-5-tappiossa hänet vaihdettiin maalille Marc-Andre Fleuryn paikalle ja kiekot tarttuivat tylystä häviöstä huolimatta 94,1 prosentin tarkkuudella.
Viime yönä prosentit jäivät lukemiin 90,9, mutta kumilätkän eteen pidetty suomalainen venyi peräti 40 kertaa. Kun nyt Wild voitti jatkoajalla 4-3, sai Chicago mukaansa elintärkeän pisteen.
– Lankisen saaminen takaisin maalille ensimmäisen kerran joulukuun puolen välin jälkeen oli valtava asia, päävalmentaja Derek King iloitsi seuran kotisivuilla.
– Hänellä on ollut pitkä tauko. Vaikka en pitänyt maalivahdin vaihtamisesta tuossa ensimmäisessä Wild-osassa, uskon sen hyödyttäneen Lankista. Meillä ei ollut aamujäitä ennen toista kohtaamista. Se ensimmäinen peli oli Kevinille eräänlainen alkulämmittely toiseen matsiin.
Lankinen ponnisti kiekkokansan tietoon keväällä 2019 torjuttuaan Leijonat sensaatiomaiseen maailmanmestaruuteen. Pudotuspeleissä kaatuivat peräkkäin Ruotsi, Venäjä ja Kanada. Välierässä ja finaalissa selän taakse meni vain yksi kuti.
Taso ei ole sen jälkeen romahtanut, vaikka Chicago ei tällä hetkellä taalaliigan kärkeen kuulu – toisin kuin viime vuosikymmenellä.
– Lankinen oli mahtava. Otimme ison alivoiman tapon, Lankinen oli ”inessä” koko illan. Hän otti todella isojan torjuntoja, joukkuekaveri Jonathan Toews kehui.
– Lankinen pelasi loistavasti. Hän näytti hyvältä. Hän lukee peliä hyvin, Wild on hyvä jengi saamaan kuteja läpi maalille. Hän saattoi olla tavallaan kaaoksen keskellä, mutta selviytyi siitä hyvin, King kehui.
Suomalaismolari on torjunut tällä kaudella 13 ottelussa prosentein 88,9. Koko NHL-uran pinnat 48 koitoksessa ovat 90,5.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa