AHL:n uudelta suomalaiselta huikeita näyttöjä Penguinsin suuntaan – johtaa joukkueensa maali-, syöttö- ja pistepörssiä
AHL:ssä näyttöjä NHL:ää kohti antavat Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Valtteri Puustinen ja Rochester Americansin Arttu Ruotsalainen pääsivät koviin liekkeihin farmiliigan koitoksissa lauantaiyönä. Kummatkin mättivät joukkueidensa otteluissa kolme pinnaa.
Ensiksi mainitun saldo kohosi lukemiin 2+1 pelissä, jonka AHL:n nimihirviöjoukkue hävisi voittolaukauksilla Utica Cometsille 5-6. HPK:n vuoden 2019 Suomen mestari iski joukkueellen avausmaalin ja neljännen osuman, viidennen hän alusti.
Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava kuopiolainen on joukkueensa ykkösnimi hyökkäyspeliä tuijottamalla – ja selkeästi. Puustinen johtaa sisäistä maali-, syöttö- ja pistepörssiä lukemin 9+10=19. Alexander Nylander on pörssikakkonen saldolla 8+6=14.
Rochester puolestaan kaatoi Hartford Wolf Packin 5-2 Ruotsalaisen saldon ollessa maali ja kaksi syöttöä. Suomalaispeluri passasi Rochesterin toisen ja kolmannen osuman, neljäs oli hänen käsialaa.
NHL:n ja AHL:n välillä liikkunut hyökkääjä on iskenyt kymmenessä farmipelissä tehot 2+6=8, Buffalossa pelejä on kertynyt vyölle 18 kappaletta pistein 2+2=4.
LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös