Buffalo Sabres lähtee ensi kauteen kenties historiansa heikoimmalla joukkueella, mikä on paljon sanottu. Hyökkäyksestä on kaupattu tai tullaan kauppaamaan kaikki isoimmat nimet pois, joten nuorille lupauksille on roolia tarjolla.

Arttu Ruotsalaiselle erityisesti Jack Eichelin lähtö on hyvä uutinen. Suomalaishyökkääjää ollaan nimittäin siirtämässä laidasta keskushyökkääjän rooliin. Tässä vaiheessa näyttää todennäköiseltä, että Ruotsalainen johtaa Buffalon kolmosketjua.

– Meistä tuntuu, että Arttu pystyy pelaamaan mitä tahansa kolmesta pelipaikasta, ja aiomme auttaa häntä siinä prosessissa, kommentoi valmentaja Seth Appert.

Ruotsalainen pelasi keskushyökkääjänä Liigassa. Parhaalla kaudellaan hän iski 44 ottelussa tehot 15+28=43.

NHL-ottelut näkyvät Elisa Viihde Viaplayssa.