Zach Parisella alla erilainen kesä – ulososto ei ole katkeroittanut rautaista ammattilaista: ”Mielessä oli ristiriitaisia tunteita, mutta myös helpotusta”
Kuva: Getty Images
Perjantai muutti todeksi huhun, joka oli viemässä Minnesota Wildin ulosostamaa Zach Parisea NY Islandersiin. Sinne siirtyneen hyökkääjän sopimuksesta ei hiiskuttu juurikaan lisätietoja – kuten Islesin tapoihin kuuluu.
Pelaaja kertoi NHL:n nettisivuilla tuoreista tuntemuksistaan. Sinänsä rankka kohtalo, ulososto ei saanut miestä esimerkiksi katkeroitumaan.
– Sen jälkeen mielessä oli paljon kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, mutta samalla myös helpotusta. Sellaisen tapahtuessa sitä vain haluaa palata heti töihin ja olla valmis seuraavaan kauteen. Tiedän, että minulla on vielä jäljellä vuosia huippukiekkoilijana,
– Minun mielestä nämä jutut tekivät kesästä ainutlaatuisen, mutta samalla jännittävän lisämotivaatiolla.
37-vuotiaan olympialaisten hopeamitalistin ura taalaliigassa on mittava ja komea. Yhdysvaltalainen edusti New Jersey Devilsiä sesongit 2005-12 ollen siellä apukapteeni ja kauden ajan myös kapteeni. Urakka Devilsissä päättyi kesällä 2012 tappioon Stanley Cupin finaaleissa Los Angeles Kingsiä vastaan.
Wildissa hän puolestaan pelasi kaudet 2012-21 toimien joukkueen apukapteenina.
Jenkki on kertonut Devilsin tyylin sopivan hänen omaan pelityyliin, ja samalla ympäristö on tuttu. Islandersin päävalmentaja Lou Lamoriello toimi Devilsin GM:nä, kun Parise pelasi siellä. Devils-taival päättyi Los Angeles Kingsiä vastaan Stanley Cupin finaalitappioon.
– Loun joukkueissa on aina tietynlainen tyyli pelata. Minun yksi parhaista ominaisuuksistani on kilpailukyky.
Devilsin oma vuoden 2003 ykköskierroksen 17. varaus on pelannut taalaliigassa kaikkiaan 1165 ottelua pistein 430+460=890 (+56). Pisteitä odotetaan vanhoillakin päivillä.
– Näen itseni vaikuttamassa hyökkäyspelissä. Mutta mikä tärkeintä, olen vain palapelin yksi palanen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla