Taylor Hall paljastaa – lähtee vapaille markkinoille aivan uudella asenteella: ”En edes tiedä, mikä arvoni on”

Taylor Hall on ollut jatkuvasti siirtokeskusteluissa viimevuosina. Ensin hän halusi pois New Jersey Devilsistä. Sitten hän oli vapaa agentti ja päätyi valitsemaan Buffalo Sabresin. Kesken kauden hänet kaupattiin Boston Bruinsiin. Nyt Hall on jälleen vapaa agentti ja joutuu neuvottelemaan itselleen uuden sopimuksen.
Hallin edellinen sopimus oli 8 miljoonaa dollaria. Vuosipalkkaan voi olla luvassa laskua. Tällä kaudella hän iski 53 ottelussa tehot 10+23=33. Sopivaa hintaa on jatkossa vaikea arvioida Hallin itsekin.
– En edes tiedä, mikä arvoni on tässä vaiheessa. Tuntuu, kuin minulla olisi ollut kaksi eri kautta, Hall sanoi. Hän lisäsi, ettei hän aio maksimoida sopimuksensa dollareita tässä vaiheessa uraansa.
– Haluan vain löytää kodin seuraaviksi muutamiksi vuosiksi.
Edellisen kerran vapaana agenttina ollessaan Hall päätyi valitsemaan dollarit ja Buffalo Sabresin. Tällä kertaa hänen voi odottaa painottavan menestymismahdollisuuksia rahaa enemmän.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen