Aatu Rädyn agentti avautui The Athleticille suomalaislupauksen haasteista – ”Hän menetti ilon”

Aatu Räty varataan NHL:ään tänä kesänä. Rätyä pidettiin jo kaksi vuotta ennen hänen varausvuottaan mahdollisena ensimmäisenä suomalaisena ykkösvarauksena.
Nyt suomalaisen osakkeet ovat huomattavasti tuota arviota alempana.
Ennen varaustilaisuutta Rädyn agentti Mika Backman avautuu The Athleticin haastattelussa lupaavan suomalaishyökkääjän vaikeuksista, joita hän koki vuosi sitten keväällä.
– Hän oli pelannut nuorten MM-kisoissa koko turnauksen nuorimpana pelaajana. Kärpät laittoi hänet kuitenkin pelaamaan junioreissa. Hän yritti tehdä töitä yhä kovempaa ja kovempaa. Minusta tuntuu, että hän harjoitteli liian kovaa, Backman sanoo.
– Hän menetti ilon.
Syksyllä Rädyn kehitykseen pelaajana keskityttiin eri tavalla kuin aiemmin. Harjoittelua jopa kevennettiin.
Räty itse oli pettynyt, kun kutsua tällä kaudella ei nuorten MM-kisoihin kuulunut. Tulevaa varausnumeroa hän ei tunnu jännittävän.
– Tiedän monia suomalaisia pelaajia, jotka ovat päässeet NHL:ään, vaikka heidät on varattu seitsemännellä kierroksella, Räty sanoo The Athleticille.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa