Boston Bruins käy kiivasta taistelua jatkopaikoista – eräänlaiset pudotuspelit jo käynnissä, näin Tuukka Rask kommentoi
Kuva: Getty Images
Savonlinnalaislähtöisen maalivahti Tuukka Raskin johtama NHL-menestyjä Boston Bruins pelaa taalaliigassa jo omanlaisia pudotuspelejään, vaikka joukkueella on runkosarjassa jäljellä vielä kahdeksan elintärkeää matsia. Joukkue on nyt viimeisellä jatkajan paikalla siten, että seuraavana takana vaaniva NY Rangers hengittää niskaan vain neljän pinnan päässä.
Toki kesän 2014 loppuottelija on pelannut pari matsia enemmän. Itäisen divisioonan kärkiviisikon otteet muistuttavat kokonaisuudessaan playoff-taistelusta, kun mainittujen sijojen laumat ovat kaikki vain kymmenen pisteen sisällä toisistaan.
Bruinsin viime matsit ovat olleet kaikkiaan tiukkoja, sillä esimerkiksi kolmen edellisen ottelun tulokset – Bostonin maalit ensiksi mainittuna – ovat kirjattu tilastoihin mallia 3-1, 0-1 ja 4-6.
Myös Rask allekirjoitti NHL:n suomenkielisillä sivustolla väittteen siitä, että nyt päällä on jonkinlainen pudotuspelihenki.
– Mielestäni nämä viimeiset kamppailut ovat muistuttaneet hyvin paljon playoff-otteluita. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että puolustaminen on tarkkaa. Tässä vaiheessa liian hienolle pelaamiselle ei ole tilaa eikä aikaa. On oltava kärsivällinen. Tänään pelasimme fiksusti sekä maltillisesti ja saimme siitä palkinnon, Rask analysoi.
Suomalainen Stanley Cup -voittaja tietää, mistä puhuu. Boston on ollut pudotuspeleissä aina putkeen kaudesta 2016-17 lähtien.
NHL-matsit näet V Sportin kanavilta ja Viaplaysta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa