Joel Armialta liki hävytön no-look-passi voittomaaliin – NHL:n kuuma maalipyssy äityi kehumaan
Kuva: Getty Images
NHL:ssä yöllä pelanneet muutamat suomalaiset eivät nyt varsinaisesti mässäilleet tehoilla, ja itse asiassa ainoa pisteille muutamasta pelurista yltänyt sinivalkoinen oli Montreal Canadiensiin äskettäin paluun tehnyt Joel Armia ottelussa Calgary Flamesia vastaan.
Kauden 26. koitoksensa pelannut porilainen nosti saldonsa yhden syöttöpisteen myötä nyt lukemiin 5+6=11 (+6). Niukkaan 2-1-voittoon päättynyt lauantaiyön kamppailu oli suomalaiselle toinen liki kolmeen viikkoon, ja pelaaja joutui toviksi sivuun koronaprotokollan takia.
– Armia on ollut kotona eristäytyneenä. Onhan se vaikeaa kaverille ja varsinkaan, kun siinä ei pääse kaverien lähelle. Olen varma, että hän on innoissaan paluusta ja peleille osallistumisesta, Habs-kippari Shea Weber summasi seuran kotisivuilla.
191-senttinen ja 96-kiloinen suomalainen, ottelun ykköstähdeksi valittu ”kaappi” on ilmeisen pidetty hahmo Canadiensissa.
– Armian runko on suuri, mutta hänellä on hyvät kädet isoksi mieheksi. Se on kivaa katseltavaa, kun hän tekee jo nähtyä peliä ja on luottavainen, suomalaisen syötöstä jo 21. kerran tällä kaudella osunut Tyler Toffoli kehui toimittaja Ryan Szporerin mukaan.
LUE MYÖS:
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon