Buffalo Sabresissa peräti yhdeksän miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva Jeff Skinner on aloittanut kautensa surkeasti.

28-vuotias kanadalaishyökkääjä on nähty tällä kaudella kaukalossa 12 kertaa, mutta maalitili on vielä kokonaan avaamatta ja syöttöpistetililtäkin löytyy vain yksi syöttö.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat huomauttaneet, että jopa Chicago Blackhawksin maalivahti Kevin Lankisella (0+2) on enemmän tehopisteitä tässä vaiheessa kautta.

Skinnerin kohdalla kausi ei ole sujunut siis millään tapaa odotusten mukaisesti. Esimerkiksi viime ottelussa kanadalainen pelasi ykkösketjussa ainoastaan 12 minuuttia, eikä saanut aikaiseksi ainuttakaan laukausta.

Jos Skinnerin aiempina tilastoja katsotaan, niin esimerkiksi kaudella 2018-19 hyökkääjä tykitti hurjat 40 täysosumaa. Tuohon päälle kertyi myös 23 syöttöpistettä.