Kovaa kohtelua saaneelta Leo Komarovilta ällistyttävä vastaus – samaa nähty suomalaiselta edellisen kerran yli viisi vuotta sitten!

NY Islandersin suomalaiskonkari Leo Komarovin alkukausi on ollut tuskainen, ja miehen seura heivasi 34-vuotiaan hyökkääjän perjantaina siirtolistalle jo toistamiseen tämän kauden aikana. Asiasta kertoi NHL-toimittaja Chris Johnston.
Suomalaista on pomputeltu aiemminkin, sillä viimeksi juuri runkosarjan alla siirtolistan läpäissyt Komarov nostettiin tuolloin takaisin aktiiviseen kokoonpanoon vain päivä waivers-listan läpäisyn jälkeen.
Maailmanmestari ja kaksinkertainen MM-hopeamitalisti ei ainakaan sunnuntaiyönä välittänyt piirun vertaa kohtelustaan, kun hän yllättäen loisti Islesin pelaavassa kokoonpanossa. Joukkueensa kolmosketjun vasemmassa laidassa viilettänyt suomalainen vastasi kohteluunsa kovalla tavalla taottuaan Boston Bruinsia vastaan 4-2-voittoon päättyneessä pelissä tehot 0+2=2.
Ottelun kolmostähti Komarov syötti alivoimalla ja viisivitosella syntyneet Jean-Gabriel Pageaun pömpelit.
Tehoilta oli harvinaisuus, sillä sesongin seitsemännen pelinsä pelannut ja pistetilinsä kuluvan kauden osalta pelannut suomalainen oli viettänyt NHL:ssä kahden pisteen iltaa edellisen kerran vuosi sitten, helmikuun puolessa välissä 2020. Kaksi syöttöä yhteen peliin hän sen sijaan oli napsinut viimeksi yli viisi vuotta sitten, tammikuun alussa 2016.
– Olipa valtava voitto. Meidän oli oltava valmiita alusta alkaen ja tiesimme Islesin olevan huippujoukkue. He pelasivat kovaa, fyysisesti, Pageau sanoi NHL:n nettisivuilla.
Kaikki mainitut seikat tarkoittivat samalla sitä, että Bostonin peräti kymmenen ottelun pituinen pisteputki napsahti poikki. Isles on itse asiassa ainoa porukka, jonka kanssa Bruins on jäänyt kiikareille.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue