Mike Babcock avaa vihdoin suunsa potkuistaan Torontosta – ”Ei se mennyt noin”
Kuva: Getty Images
14 kuukautta sitten potkut Torontosta saanut Mike Babcock on palaamassa jääkiekkomaailmaan kommentaattorin muodossa NBC Sportille. Kanadalainen haluaa kuitenkin puhdistaa ilmaa potkujensa ympärillä ennen debyyttiään.
Babcockin nimeä sotkettiin mudassa pitkän aikaa Maple Leafs aikakauden jälkeen. Suurimmaksi kohuksi nousi selkkaus Mitch Marnerin kanssa.
Joukkueen ympärillä raportoitiin, että kaksikon välit olisivat olleet tulehtuneet. Babcock olisi raporttien mukaan pistänyt tähtihyökkääjänsä laatimaan listan joukkuekavereidensa työmoraalista ja näyttänyt sen pukuhuoneessa myöhemmin kaikille.
Babcockin mukaan tarinaa ei ole kerrottu todenmukaisesti, mutta myöntää tehneensä virheen.
– Mitch oli toimistossani palaverissa. Keskustelu oli vain meidän välillä, eikä siinä ollut mitään kummempaa. Keskustelimme työmoraalista ja pyysin häneltä arviota hänestä itsestään, mihin hän asettaisi oman panoksensa, Babcock kertoo The Athleticin Pierre LeBrunin mukaan.
– Sen jälkeen tapasin yhden joukkueiden johtohahmoista, Tyler Bozakin. Silloin tein virheen, sillä näytin listan hänelle. Tajusin heti, mitä olin tehnyt.
– Menin suoraan Mitchin luo ja kerroin tapahtuneesta. Olin pettänyt hänet ja halusin hyvittää asian. Tarjosin hänelle mahdollisuutta kertoa tilanteesta joukkueelle, mutta hän ei halunnut tehdä siitä numeroa.
– Minun olisi itse pitänyt nostaa virheeni jalustalle, mutta en tehnyt sitä. Minä en kuitenkaan kiinnittänyt listaa pukukopin seinälle, se ei ole totta, Babcock päättää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä