Vedonlyöntiyhtiö arvio: tässä ovat NHL:n suurimmat mestarisuosikit
Kuva: Getty Images
NHL:n tynkäkausi pääsee vauhtiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa.
Runkosarjan otteluilla on alusta alkaen tavallista enemmän mielenkiintoa, kun pelejä on edessä vain 56 – yhdelläkään pudotuspeleihin mielivällä ei ole varaa pidempiin pisteettömiin jaksoihin.
Vedonlyöntiyhtiö NordicBet arvioi, että ykkössuosikkina kauteen starttaa Colorado Avalanche. Takana hengittävät viime kauden mestari Tampa Bay sekä Vegas Golden Knights.
Lisämielenkiintoa aamuiseen teksti-tv:n avaamiseen voi hakea myös siten, paljonko tehopisteitä eri pelaajat kasaavat runkosarjan aikana. Suomalaisista listoilla ovat esimerkiksi Sebastian Aho ja Mikko Rantanen, joiden arvellaan ylittävän 50 tehopistettä.
Tulokaspuolustaja Mikko Lehtosellekin odotukset ovat kovat – hänen arvioidaan tekevän noin 25 tehopistettä, samoin kuin Kaapo Kakon. Sen sijaan paluun taalaliigaan tekevän Jesse Puljujärven tehojen odotetaan jäävän edelleen maltillisiksi. NordicBet uskoo, että 20 tehopisteen ylittäminenkin on haastavaa.
Lähde: NordicBetin tiedote
LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös