Katso tästä Karalahti-elokuvan traileri – Kimmo Timonen pelikaverin synkistä ajoista: ”Jere oli niistä 40 päivää kännissä”
Kuva: Getty Images
Yli neljä vuotta sitten pelaajauransa lopettaneesta Jere Karalahdesta ilmestyy elokuva valkokankaille 5. helmikuuta.
Karalahti-elokuvan on ohjannut Juuso Syrjä ja käsikirjoittanut Mika Karttunen sekä Juuso Louhivuori.
Solar Films kertoo tiedotteessaan, että dokumentti kertoo Jeren karun ja omalla tavallaan järkyttävän tarinan sekä paljastaa peliurasta ja sen taustoista seikkoja, joita ei ole kerrottu aiemmin.
Elokuvaan on haastateltu Jeren lisäksi yli 50 henkilöä, hänen perhettään, valmentajiaan, toimittajia, kanssapelaajia, poliiseja, lääkäreitä ja lapsuudenkavereita; Jeren mukaan aitoja lapsuudenystäviä kotikulmilta Helsingin Tapulikaupungista.
Tunnetuista kiekkonimistä äänessä on muun muassa puolustajalegenda Kimmo Timonen.
– Jos Jere oli Nashvillessä sanotaan 45 päivää, niin Jere oli niistä 40 päivää kännissä, Timonen paljastaa elokuvan trailerilla.
Timonen viittaa kommentillaan Karalahden Nashville Predators -pestiin, jossa puolustaja ehti pelaamaan vain 15 ottelua vuonna 2002. Kaudella 2002-2003 Karalahti ei pelannut missään.
Voit katsoa Karalahti-elokuvan trailerin alta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tampa Bay Lightning kiinnitti kovaotteisen pelurin
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!
- Leijonat sai NHL-vahvistuksen mukaan – ketjut myllättiin uusiksi!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!