Joko nyt Predatorsin vakiokasvoksi? Suomalaistykki Eeli Tolvasella kovat tavoitteet rapakon taakse

KHL:n Jokereista Pohjois-Amerikkaan siirtyvä Eeli Tolvanen ei ole lähdössä rapakon taakse läpsyttelemään, tai pelaamaan vain AHL:ää. Hyökkääjällä on alkamassa Nashville Predatorsin kanssa viimeinen sopimuskausi, ja nyt pelaaja tahtoo ottaa paikan joukkueen kärkiketjuista.
– Siitä lähdetään, että tänä vuonna paikka otetaan ylhäältä. Tässä on kuitenkin pari vuotta vietetty aikaa AHL:n puolella ja sitä ennen Jokereissa. Päättäväisenä lähden sinne, että tämä on se vuosi, Tolvanen alleviivasi Jokerien kotisivuilla.
– Joka päivä antaa parhaansa, kun menee hallille. Pitää pystyä pelaamaan omaa peliä ja näyttämään, että kykenee olemaan ratkaisevassa roolissa ja tuomaan joukkueeseen hyökkäyspään osaamista.
Reilu parikymppinen vihtiläishyökkääjä on pelannut taalaliigassa vasta seitsemän ottelua pistein 1+1=2 (+2). AHL:n puolella Milwaukee Admiralsissa 121 runkosarjapelin saldo on 36+35=71 (-6), viidessä pudotuspeliottelussa pinnoja ei ole kertynyt (-4).
– Olen tosi odottavaisin fiiliksin lähdössä Pohjois-Amerikkaan. Tiedän, että olen valmiimpi kuin viime kaudella ja nyt on hyvä mahdollisuus ottaa paikka sieltä.
– Totta kai on haikeutta, koska hyvin pääsi remmiin mukaan taas. Paljon tuttuja, paljon uusia naamoja ja ihan huipputyyppejä, joihin sai tutustua. Paljon vietettiin aikaa ja sai läheisiä kavereita. Totta kai on haikea fiilis jättää leikki kesken, Tolvanen mietti viitaten Jokerien aikaan.
Alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari iski Jokereissa syksyn 25 pelissä tehot 5+8=13 (+3).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen