Kuinka pitkään Jaromir Jagrin ura jatkuu? Näin kiekkolegenda vastaa itse!
Kuva: Getty Images
NHL:ssä viimeksi joulukuussa 2017 pelannut tshekkilegenda Jaromir Jagr ei ole vielä tällä kaudella päässyt kertaakaan tositoimiin omistamansa Rytiri Kladnon riveissä.
48-vuotias kiekkoikoni ei kuitenkaan ole vielä päättämässä huimaa uraansa.
– Tämä on ollut poikkeava vuosi aiemmista. Emme tiedä mitä huomenna tapahtuu ja se vie paljon energiaa. En ole harjoitellut tänä vuonna niin kovaa kuin aiemmin, mutta haluan silti pelata. Luulen, että paluu saattaa tapahtua pudotuspeleissä, Jagr toteaa NHL:n virallisella nettisivulla ja jatkaa:
– Haluan olla pelaaja, joka auttaa joukkuettaan voittamaan. En ole juuri nyt sellainen pelaaja, mutta haluan auttaa (Kladnon) paluussa ylimmälle sarjatasolle.
Kladno putosi viime kauden päätteeksi Tshekin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.
Yksi kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista ei osaa sanoa kuinka kauan pelaajaura vielä kestää, sillä pelaaminen muuttuu vuosi vuodelta hankalammaksi ja myöskään motivaatio ei ole entisellään. Jagr kuitenkin vakuuttaa, ettei kuluva kausi ole uran viimeinen. Syykin on selvä.
Kladno pelaa joulukuussa 2021 ulkoilmaottelun, jossa Jagr aikoo olla mukana.
– Meidän oli tarkoitus pelata talviklassikko-ottelu, mutta se siirrettiin, joten en voi lopettaa tähän. Lupasin pelata siinä ottelussa, Jagr vakuuttaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui