Menehtyneen Colby Caven leskeltä painavaa puhetta surullisesta vuodesta: ”Minulla ei ole tietoa hänen viimeisestä hengenvedostaan”
Kuva: Getty Images
NHL-, ja kiekkomaailma ylipäätään kohtasi aiemmin tänä vuonna järkyttävän suru-uutisen Edmonton Oilersista tunnetun Colby Caven menehdyttyä. Kuolleen omaisille mennyt vuosi on ollut taatusti raskas – tai ainakin pelaajan vaimo Emily Cave viittasi tähän aiemmin Instagramissaan.
Ex-pelaajalle ei ole voitu järjestää hautajaisia koronaviruksen piinatessa.
– Kuulen ihmisten valittavan monesta. Mutta mitä tapahtuu sitten, jos rakkaasi sairastuu tai joutuu esimerkiksi auto-onnettomuuteen tai on menehtymässä, eivätkä omaiset voi olla hänen kanssaan koronarajoitusten takia, leski kirjoitti koskettavasti.
– Colby menehtyi yksin. Minulla ei ole tietoa hänen viimeisestä hengenvedostaan, ja siis hautajaisiakaan emme ole voineet järjestää globaalisti jylläävään koronaviruksen takia.
– Se ei ole maailmanloppu, jos ette pääse kotibileisiin tai tekemään asioita, jotka ovat yleisiä siunatussa maailmassa.
Caven perheen kokema kohtalo sen sijaan on karu.
– Rukoilen Jumalaa, ettei kenenkään tarvitse astua minun saappaisiin.
Tapaninpäivänä vuonna 1994 syntynyt Colby Cave pelasi taalaliigassa kolmen kauden aikana 67 peliä pistein 4+5=9 (-8).
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-historiaa! IS: Suomalaistuomari sai huippupestin
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!