Ville Niemisen kohtalo sai aikaan järkytyksen – suomalaista ei tyrmätty: ”Emme ikävä kyllä saaneet hommia toimimaan”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsista kantautui äskettäin erikoisia uutisia, kun maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa pelaavan Modon silloinen luotsi Ville Nieminen (arkistokuvassa) kertoi irtisanoutuneensa seuran peräsimestä. Asia kävi ilmi sarjassa syvällä rypevän joukkueen kotisivuilta.
Vaikka kauteen jopa nousijasuosikkina lähteneen Modon alkukausi on ollut taaperrusta, tuli suomalaisen Stanley Cup -voittajan päätös pelaajille yllätyksenä.
– Ensimmäinen tunne oli ihmisten järkytys, Modon varakapteeni Daniel Sylwander kertoi Aftonbladetille äskettäin.
Aiemmin liigajoukkue Pelicansista kesken kauden 2019-20 lähteneen Niemisen lähtö tapahtui Modosta lopulta hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla. Aloite tuli luotsilta itseltään.
– Saimme viestin pukuhuoneessa pidetystä kokouksesta. Ville kertoi minulle, että hän teki tämän päätöksen, ja että miksi hän sen teki.
Modo-pelaaja koki Niemisen luotsina, jolle pelaajat ja joukkueen suoritukset olivat tärkeitä.
– Emme ikävä kyllä saaneet hommia toimimaan. Niemisen päätös oli mielestäni kova.
Tällä kaudella tehot 1+3=4 (-5) tehnyt pelaaja arveli suomalaisluotsin nauttineen muiden arvostusta.
– Kyllä, uskon niin. Tietysti on sellaisia tyytymättömiä pelaajia, jotka eivät mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Mutta niitä on jokaisessa joukkueessa.
Ruotsin mestaruuden kahdesti, ja edellisen kerran vuonna 2007 voittanut Modo on nyt Allsvenskanissa viimeistä edellisenä. Kymmenestä pelistä se on kerännyt vain kymmenen pinnaa, ja eroa esimerkiksi kärkijoukkue Björklöveniin on jo 23 pistettä.
Niemistä pelaajisto ei syytä.
– Vaikea sitä on sanoa. Mutta esimerkiksi hän ei ole se, joka pelaa. Emme voi missään tapauksessa kyllä syyttää häntä yksinomaan.
Toisaalta suomalaisen lähtö tehnee hyvää Modolle – niin kurjalta kuin se kuulostaakin.
– Aiemmin olen nähnyt vastaavissa tapauksissa, että nämä antavat virtaa joukkueelle. Pelaajat tuntevat uuden alun ja saavat uusia mahdollisuuksia.
– Toivottavasti tässä kurjuudessa on jotain hyvääkin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää