NHL:n offseasonin välikatsaus: nämä seurat onnistuivat pelaajakaupoissaan

NHL:n offseasonin aikana on nähty vapaiden pelaajien sopimusten ohessa muutamia merkittäviä seurojen välisiä pelaajasiirtoja.
Kävimme läpi kaikki offseasonin treidit ja muodostimme sen perusteella listan tähänastisista onnistujista.
1. Colorado Avalanche
Yksi ensi kauden suurimmista mestarisuosikeista nappasi siirtomarkkinoilta kaksi kovan luokan vahvistusta. GM Joe Sakic hankki roppakaupalla voittamisen kulttuuria Chicago Blackhawksista, josta seura nappasi viime kaudella 23 maalia tulittaneen kaksinkertaisen Stanley Cup -voittaja Brandon Saadin. Toiseen suuntaan matkasi ilman sopimusta ollut puolustajajärkäle Nikita Zadorov sekä lähinnä farmissa tähänastisen uransa pelannut Anton Lindholm.
Varsinaisena ryöstönä voidaan pitää New York Islandersista kahta 2. kierroksen varausvuoroa vastaan tullutta puolustaja Devon Toewsia. Sakic käytti kylmästi hyväkseen Islandersin tukalan palkkakattotilanteen nappaamalla 26-vuotiaan, viime kaudella 28 tehopistettä tehtailleen puolustajan pilkkahintaan.
2. Vancouver Canucks
Canucks käytti Avalanchen tavoin hyväkseen kauppakumppaninsa, tässä tapauksessa Vegas Golden Knightsin tiukan palkkakattotilanteen ja hankki huippupuolustaja Nate Schmidtin vaihdossa 3. kierroksen varausoikeuteen. 29-vuotias Schmidt nakutti viime kauden 59 runkosarjapelissä uransa ennätystehot 7+24=31.
Vegasissa yhdeksi suosituimmista pelaajista noussut Schmidt on Canucksille päivänselvä top 4 -puolustaja, jonka vaihtoarvo normaalitilanteessa olisi ollut huomattavasti nyt nähtyä korkeampi. Canucks yritti ennen Schmidtiä kaapata riveihinsä Arizona Coyotesin tähtipuolustaja Oliver Ekman-Larssonin, mutta Coyotesin hintapyyntö ei lopulta kohdannut Canucksin toiveiden kanssa.
3. Buffalo Sabres
NHL:n viime vuosien naurunaiheen offseason on ollut tähän asti loistelias. Seura hankki rutkasti ruutia suurimpaan ongelmakohtaansa hyökkäykseen nappaamalla Stanley Cup -voittaja Eric Staalin Minnesota Wildista joutuen luopumaan vaihdossa ainoastaan Sabresissä vain yhden kauden pelanneesta laitahyökkääjä Marcus Johanssonista.
Viime kaudella 66 pelissä tehot 19+28=47 iskeneestä Staalista Sabres sai samalla viimein mitat täyttävän kakkossentterin supertähti Jack Eichelin taakse. Eichel puolestaan sai tutkaparikseen UFA-markkinoiden halutuimman hyökkääjänimen, Taylor Hallin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin