Lähde: Lähes 5 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava Buffalo-hyökkääjä matkalla KHL:ään!
Kuva: Getty Images
Kesken kuluvan kauden Calgary Flamesistä Buffalo Sabresiin kaupattu tshekkilaitahyökkääjä Michael Frolik saattaa olla suuntaamassa ensi kaudeksi KHL:ään, uutisoi Sport-Express.
32-vuotias tshekkikonkari pelaa parhaillaan viimeistä kautta viisivuotisesta, 21,5 miljoonan dollarin arvoisesta sopimuksestaan. 4,3 miljoonaa taalaa kaudesta kuittaavan taiturin viime vuodet ovat olleet kaikkea muuta kuin tehokkaita, mikä hankaloittaa huomattavasti jatkosopimuksen saamista NHL:stä.
Venäläislehti Sport-Expressenin mukaan ainakin KHL:n huippuseura Avangard Omsk olisi jo tarjonnut vuoden mittaista sopimusta Frolikille, jonka kintereillä on iSportin mukaan myös Sveitsin NLA:n Lausanne.
Frolikin kannalta tilanne on hankala. KHL:n ja Euroopan suurseurat rakentavat parhaillaan täyttä päätä ensi kauden kokoonpanojaan, joten niillä ei välttämättä ole myöhemmässä vaiheessa enää tilaa kallispalkkaisille vahvistuksille. Frolikin leirin onkin tehtävä nopeasti päätös sen suhteen, jääkö pelaaja odottamaan NHL:n vapaiden pelaajien markkinoiden aukeamista ja mahdollista jämäroolia taalajäiltä.
Frolik iski tämän kauden 57 NHL-pelissä tehot 6+8=14.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi