Rehellinen tilitys! Erotettu Dallas-luotsi astui julkisuuteen: ”Potkut olivat täysin ansaitut”
Kuva: Getty Images
Dallas Starsin päävalmentajan paikalta viime joulukuussa erotettu Jim Montgomery on puhunut kokemastaan ensi kertaa julkisesti.
TSN:n sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrunin kanssa käymässään videopuhelussa Montgomery kertoo, ettei ole Starsin seurajohdon ratkaisusta katkera, päinvastoin.
– Ihmiset varmaan miettivät miksi olen kiitollinen Dallas Starsille ja (GM) Jim Nillille siitä mitä he tekivät. Ymmärrän tuottaneeni kaikille pettymyksen, Jim Nillille, henkilökunnalle ja erityisesti pelaajille. Potkut olivat täysin ansaitut. En toiminut oikein, Montgomery toteaa rehellisesti.
Ex-luotsi kertoo olleensa tekopyhä vaatiessaan pelaajiaan tekemään oikeita asioita ja toimiessaan kuitenkin itse toisin.
Stars-GM Nill ei avannut aikanaan Montgomeryn potkujen syytä tarkemmin, todeten tämän ainoastaan käyttäytyneen epäammattimaisesti, mutta luotsi kertoo nyt itse saaneensa jo useampia varoituksia alkoholin takia.
– Olin aiemmin korjannut aina itse kaiken elämässäni, mutta en pystynyt korjaamaan ongelmaani alkoholin kanssa ja minun oli haettava apua, Montgomery kertoo.
Nyt tilanne on kuitenkin menossa parempaan suuntaan, sillä Montgomery aloitti potkujensa jälkeen terapian ja noudattaa päivittäistä kuntoutusohjelmaa.
– Hain apua ja päivittäinen ohjelma auttaa minua pysymään selvänä. Tätä on kestänyt pian kuusi kuukautta ja elämäni on nyt paljon aiempaa parempaa, Montgomery kertoo ja tähyilee jo tulevaisuuteen.
– Toivoisin taas joskus valmentavani, sillä se on intohimoni, sitä rakastan tehdä. Ymmärrän etteivät mahdollisuudet ole minun käsissäni, mutta en huolehdi tulevaisuudesta. Keskityn tähän hetkeen ja siihen, mihin voin vaikuttaa, Montgomery päättää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”